Suomalainen yleisurheiluässä avautui synkästä tilanteestaan – ”Tein niin saa**nasti töitä”
Seitsenottelun nelinkertainen Suomen mestari Jutta Heikkinen on kokenut viime aikoina ikäviä aikoja vammojen suhteen. Heikkinen paljasti elokuun alussa joutuvansa uudelleen samanlaiseen leikkaukseen, joka epäonnistui viime vuonna.
Heikkisen uusi leikkaus meni paremmin, mutta asian käsittely on ollut vaikeaa. Sosiaalisessa mediassa varsin aktiivinen moniottelija kirjoitti tällä viikolla Instagram Storiesissa rehellisen päivityksen tunnoistaan.
Heikkinen myönsi, että viime kuukaudet eivät ole olleet helppoja.
– Rehellisesti sanottuna viimeiset kaksi kuukautta on ollut aika vaikeat. En oo ollut ahdistunut tietenkään koko aikaa, mutta oon itkenyt ja ollut surullinen tavallista enemmän. Puhuinkin siitä täällä aiemmin, että mulla on aina tarkat päämäärät ja mä elän elämää muutenkin suurella intohimolla.
– Kun jouduin uudelleen leikkaukseen ja urheilukesänä meni (taas) pieleen, niin se söi tosi paljon mun voimavaroja. Tein niin saa**nasti töitä koko viime syksyn leikkauksen jälkeen, että pääsisin kesäksi kuntoon. Mun resilienssi ei vaan enää kestänyt. Siinä kohtaa tuli tunne että nyt on pakko kyllä hetkeksi pysähtyä ja ladata akkuja, jatkoi Heikkinen.
Heikkinen on viettänyt viimeisen viikon aikaa lomaa ulkomailla. Hän valoi myös uskoa tulevaan.
– Mä oon kuitenkin antanut itselleni nyt aikaa ja tää ulkomaanreissu teki siinäkin suhteessa tosi hyvää. Enkä muutenkaan oo sellainen ihminen et yrittäisin työntää mitään tunteita pois. Tälläkin ololla on varmasti jokin tarkoitus ja viesti mulle, joka jossain vaiheessa kyllä selviää. Sitten entistä vahvempana takaisin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa