IS:lle lauottiin karu totuus Robert Heleniuksesta
Robert Helenius on tehnyt upean nousun nyrkkeilyn raskaansarjan huipulle. 38-vuotiaan suomalaisen takana on kuitenkin vaiherikas ura, johon mahtuu myös paljon pettymyksiä.
Nyt Heleniukselle on huikea mahdollisuus lauantaina ottelussa Deontay Wilderia vastaan. Heleniuksen kaksi dominoivaa voittoa Adam Kownackista avasivat tien unelmaotteluun.
Pitkän linjan nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki on arvioinut Ilta-Sanomille Heleniuksen tekemistä. Hän kertoi oman näkemyksensä miehen noususta.
– Ennen kaikkea Robert on alkanut elää enemmän kuten huippu-urheilijan pitää. Paljon puhutaan hänen lihansyönnistään ja karppaamisesta, mutta uskon, että osittain ne ovat vähän raflaaviakin. Uskon, että perusajatus on joka tapauksessa ollut, että laitetaan tekeminen siihen suuntaan, mitä sen huipulla pitää olla, Mäki linjasi Ilta-Sanomille.
Mäen mielestä Helenius ei ollut vielä amatöörinä erityisen kova treenaamaan.
– Robert ei esimerkiksi amatööriurallaan ollut mikään himoharjoittelija. Tässä suhteessa esimerkiksi joku Edis Tatli, Eva Wahlström tai Amin Asikainen ovat aivan poikkeustapauksia. Se on näkynyt Robertin ulkoisessa habituksessa. Hän ei urheilullisesti koskaan ollut mikään ihmetys, paitsi pitkä ja ulottuva. Ja hänellä on todella kova lyönti. Mutta voimaan, kestävyyteen tai nopeuteen ei paljoa keskitytty, linjasi Mäki.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!
- Yhdistetyn kausi repi ääripäihin – nyt tuli rehellinen tilitys
- Baseball-ottelu keskeytyi myötähäpeään – fanin moka tallentui kameroihin
- Jasmi Joensuu: karu uutinen!
- Suuri suru – IL: Suomalaisille tuttu tv-urheilukasvo on kuollut
- YLE: Supertähden romahdus – nyt Saga Vanninen kertoo, mitä tapahtui
- MM-mitalisti paljasti – ura päättymässä pian
- Motonet GP 2026: TV, aikataulu, ohjelma, tulokset
- 16-vuotias lumilautalupaus lähellä menettää kätensä – dramaattinen pelastuminen
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi