Lääkärit kieltäytyivät tutkimasta suomalaista pikajuoksijaa – synkkä totuus valkeni: ”P*skinta p*skaa”
Pikajuoksija Karoliina Kujanpään kausi meni pieleen ikävän sairastelun vuoksi. Nainen kertoi heinäkuun alussa kevään tapahtumista, jotka pistivät kaiken uusiksi.
Kujanpää sairasti ensin koronan. Sen jälkeen alkoi oireilu: vasemman puolen rinnan pistoja, väsymystä, huonovointisuutta ja heikentynyttä suorituskykyä. Oireet alkoivat Teneriffalla, jossa hän kävi myös sairaalassa. Siellä ei löydetty mitään hälyttävää.
Nainen meni kuitenkin lääkärin kehotuksesta myös tutkituttamaan asian Suomessa.
– Kävin kolmella eri lääkärillä, mutta kukaan kolmesta lääkäristä ei suostunut tutkimaan minua, koska minut oli jo tutkittu Teneriffalla ja ulkoapäin näytin hyvävointiselta. Lääkärit kehottivat jatkamaan elämää täysin normaalisti sekä jatkamaan harjoittelua. Ja näin myös tein, mutta oireet yhä jatkuivat ja jatkuivat. Lopulta pääsin UKK-instituutin urheilulääkärille, joka otti oireet tosissaan ja passitti sydämen magneettikuvauksiin. Magneetin löydöksenä olikin sydänlihastulehduksen jälkitila, kertoi Kujanpää heinäkuussa.
Kujanpää palasi tällä viikolla aiheeseen. Hän avasi näkemystään sydänlihastulehduksesta.
– Mitään muita vammoja väheksymättä sydänlihastulehdus on ollut kaikista paskinta paskaa, mitä mun urheilu-uralla on ollut. Alun epätietoisuus, rintapistojen aiheuttamat ahdistuneet ja pelokkaat fiilikset sekä pistoksista johtuvat yölliset heräilyt, väsymys sekä monet lääkärikäynnit ovat tuntuneet melko rankoilta jutuilta. Lisäksi näin jälkikäteen sen vasta on paremmin ymmärtänyt kuinka vakavasta asiasta loppujen lopuksi on ollut kyse. Tän kaiken jälkeen terveyden merkitys on korostunut valtavasti, kirjoitti hän Instagramissa.
Kujanpää viime vuosi onnistui hyvin. Hän teki nimittäin satasella ennätyksensä 11,81.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken