Ylelle shokeeraava paljastus Robert Heleniuksesta
Robert Helenius on kulkenut pitkän tien nyrkkeilymaailman huipulle. Isoa roolia on näytellyt valmentaja Johan Lindström.
Heleniuksen tavoin Ahvenanmaalla asuvaa Lindströmiä parjattiin aluksi monien toimesta, sillä hänellä ei ollut taustaa huippunyrkkeilyn valmentamisesta. Nyt monien päät ovat kääntyneet.
Lindström muistutti Ylen Sportliv-ohjelmassa siitä, mistä hän Heleniuksen kanssa kaiken aloitti. Ensimmäiset punttitreenit kahdeksan vuoden takaa olivat melkoinen tapaus.
Lindström kertoi, että Helenius oli tuolloin todella heikossa hapessa. Nyrkkeilyjätti kaatui taaksepäin, kun hän yritti laskeutua syväkyykkyyn 50 kilon painoilla.
– Täydessä punttisalissa hän rojahti selälleen ja alkoi sen sijaan pumpata penkkipunnerrusta, ihan kuin se olisi ollut tarkoitus koko ajan, Lindström naureskeli Ylellä.
Helenius itse kommentoi ohjelmassa, että Saksassa hänen voimaharjoittelunsa ei ollut todellakaan ihanteellista.
– Sauerlandissa tehtiin nyrkkeilijöitä massatuotantona. Kaikki harjoittelivat samalla tavalla, riippumatta siitä, painoitko 40 tai 120 kiloa, Helenius kertoo.
Helenius kohtaa tulevana lauantaina 15. lokakuuta Deontay Wilderin nyrkkeilyn raskaansarjan huippuottelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua