Norjalaiselta maailmanmestarilta tyly väite – onko tämän kuolinisku Iivo Niskasen haaveille?
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS on tehnyt tulevaksi kaudeksi muutoksia, jotka ovat aiheuttaneet paljon vastustusta. Norjalainen kolminkertainen maailmanmestari Hans Christer Holund on kommentoinut muutoksia.
Iso muutos on se, että jatkossa hiihdetään miehissä ja naisissa 10 ja 20 kilometrin kisoja. Aiemmin miehet painelivat enemmän 15 ja 30 kilometrin matkoja. Holundin on vaikea hyväksyä päätöstä.
– Olen iloinen siitä, että olen 33-vuotias enkä 23. Tiedän oman osaamiseni ja näen minne asiat ovat menossa. Minulta menisi motivaatio, jos olisin nyt nuori hiihtäjä, sanoi mies VG-lehdelle.
Holund on itse voittanut MM-kultaa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa. Hän pitää tuon kisamatkan lyhentämistä varsin ongelmallisena. Asia koskee myös suomalaisia, sillä Iivo Niskanen on dominoinut monesti 15 kilometrin (p) kisoja.
– Jos on kaikki kisamuodot, sprintti, 15, 30 ja 50 kilometriä, voivat erityyppiset hiihtäjät voittaa. Mutta jos mennään 10 kilometrin matkalle, riittää sprintterien kestävyys voittoihin. Samat tyypit vain voittavat kisoja, väitti Holund.
Suomalaishiihtäjät eivät ole myöskään suhtautuneet kovin suopeasti uudistukseen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Ilo ja tragedia samana päivänä – norjalaisparin järkyttävä kokemus
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- Kuva lipsahti julki – Red Bullin F1-autosta kiusallinen tieto!
- Iso muutos Venäjällä – hiihtoliitto lakkautetaan
- Ampumahiihdon huippunimi jättää kilpakentät – Paineet veivät voimia
- Shokkiuutinen: Suomi ulos jääkiekon World Cupista? Tämä asia ratkaisee
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- IL: SE-mies teki rajun ratkaisun – tulokset puhuvat puolestaan
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun