Raavas mies oli murtua kyyneliin – Yle: Kalle Palander järkyttyi
Alppihiihdon maailmancup on ollut alkukauden isoissa ongelmissa. Lajilegenda Kalle Palander on myös ilmaissut pettymyksensä.
Naisten maailmancup-kausi alkoi vasta Levin pujottelulla. Olosuhteiden vuoksi oli pitänyt peruuttaa neljä kilpailua. Miesten kisoista on jouduttu perumaan kolme. Miehet ovat laskeneet vasta kerran tällä sesongilla.
Levillä kaikki meni putkeen. Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari kertoi Ylelle, että lumiongelmiin varauduttiin säilömällä alkuvuoden lunta.
– Lumen säilöminen on vastuullinen teko. Säilölumen ansiosta voimme ilmoittaa, milloin avaamme. Marraskuun alussa joukkueet pääsivät treenaamaan maailmancup-rinteeseen, mikä on poikkeavaa. Moni joukkue jää tänne treenaamaan ja uusia tulee, Palosaari sanoi Ylellä.
Yksi iso ongelma on Keski-Euroopassa. Jäätikköjen tilanne siellä järkyttää Kalle Palanderia.
– Melkein itku tulee, kun vertaa nykyisiä jäätiköitä siihen, minkälaisia ne olivat silloin, kun nousin maajoukkueeseen 1994–95. Sille ei voida tehdä mitään, se on raaka tosiasia. Olemme pilanneet jäätiköt totaalisesti. Jäätikkö ei tule sinne enää, joten pitää löytää uusia ratkaisuja, vuodatti Palander Ylellä.
Palander ei voinut tämän kauden osalta ymmärtää sitä, miksi kansainvälinen hiihtoliitto FIS laittoi kalenteriin alkukaudeksi Keski-Euroopassa sijaitsevan Zermatt–Cervinian. Nuo kisat jouduttiin odotetusti perumaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Olympia-areenan katto ilmiliekeissä – tämä tiedetään
- IL: Suomalaishiihtäjä huolestui – romahtamassa ulos maajoukkueesta?
- Yleisurheilussa tehtiin kova ratkaisu
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti