Rysän päältä kiinni – selostajalegenda tuijotti urheilijan takamusta kuin lumottuna, eikä asia jäänyt siihen
Joe Rogan on yksi vapaaotteluorganisaatio UFC:n keulahahmoista. Mies on työskennellyt UFC:ssä vuodesta 1997 saakka. Mukaan on mahtunut melkoisia sattumuksia.
Yksi tunnettu hetki nähtiin reilut kuusi vuotta sitten UFC 200 -tapahtuman punnitustilaisuudessa. Rogan juonsi tapahtumaa, kun naisten kääpiösarjan mestari Miesha Tate asteli vaa’alle. Rogan ei onnistunut pitämään itseään kurissa, vaan tuijotti naisen takamusta. Tilanne kohdasta 34:00. Roganin reaktio tapahtuneeseen on jälleen naurattanut sosiaalisessa mediassa.
Molemmat ottivat asian huumorilla. Rogan kirjoitti tapahtuneesta myöhemmin Twitterissä, jossa jaettiin kuva hänestä katsomassa aivan toiseen suuntaan kuin Tate peräpäähän.
– Ajattelen tuossa: ”Älä jää enää kiinni siitä, että katsot hänen peräänsä… taas”, naureskeli Rogan.
– Hän pursuaa itsekontrollia, kuittasi Tate.
Myös muut UFC:n naisottelijat ovat vinoilleet Roganille tämän vaeltelevista silmistä. ”En tiedä, miksi tuijotat takamustani, mutta et halua minua vieraaksi podcastiisi”, sanaili Jessica Eye erään ottelunsa jälkeen miehelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Ebba Andersson: raju kohtalo!
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!
- Yle Urheilu: Elian Lehto kaatui hurjalla tavalla – kuljetettiin helikopterilla pois
- Miesten keihäässä ennennäkemätön katastrofi – nyt paljastui syy Ylellä
- Pitkä maajoukkueura päättyy – koskettava viesti faneille
- Historiallista! Ilkka Herola voitti maailmancupissa – tienasi muhkean palkintopotin
- Taas yksi huippunimi ulkona Falunin sprintistä – sairastelu runtelee tähtikattausta
- Elian Lehdon tilasta uutta tietoa
- Nyt tuli suoraa puhetta – Iivo Niskasen tulevaisuudesta kova väite
- Olympiakulta ja miljoonavilautus – Jutta Leerdamin kisa-asu myydään nyt huutokaupassa
- Nyt jysähti – Johannes Kläbo vaihtaa lajia?
- Olli Hiidensalo sykähdytti olympialaisissa – koskettava päivitys kotiinpaluusta sulatti fanit
- Ebba Andersson: raju kohtalo!
- Nyt jysähti – Kerttu Niskanen ja Johanna Matintalo ulos!
