Suomalainen yleisurheilutähti keimaili minihame päällään – kuva sai fanien henget salpautumaan
Seitsenottelija Jutta Heikkisen viimeiset vuodet ovat olleet vaikeat. Nainen joutui kesällä uudelleen samanlaiseen leikkaukseen kuin viime vuonna.
– Huonoja uutisia.. Useampi ortopedi katsoi minun magneettikuvat, ja selvisi, että viime syksynä tehty kantaluun hionta & tulehdusmuutosten poisto -leikkaus ei ole mennyt niinkuin sen olisi pitänyt, vaan tilanne on päinvastoin huonompi kuin ennen leikkausta.
– En voi ymmärtää, että miten tämä voi olla edes mahdollista ja tuntuu niin epäreilulta, että koko viime vuoden leikkaus ja kuntoutusprosessi on mennyt täysin hukkaan, päivitti Heikkinen elokuun alussa.
Heikkinen on kertonut onnistuneen leikkauksen jälkeen rehellisesti, että mieli on välillä ollut maassa. Treeni kuitenkin maistuu edelleen. Heikkinen ehti kuitenkin viime viikonloppuna vaihtamaan myös vapaalle. Nainen julkaisi Instagramissa kuvia vapaasta viikonlopustaan.
– Treenitrikoot vaihtui hetkeksi minihameeseen kun nautittiin vapaasti viikonlopusta hotellissa. Syötiin hyvin ja herkuteltiin, rentouduttiin poreissa upeissa maisemissa ja nukuttiin pitkään. Nyt on taas akut ladattuna ja huomenna paluu treenien pariin, kirjoitti Heikkinen maanantaina.
Naisen kuvat keräsivät paljon kehuja faneilta.
– Melkoinen pakkaus, tiivisti yksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa