Therese Johaug ei halunnut enää vaieta – löi pöytään todellisen shokkiväitteen
Therese Johaug kertoo Hele historien -elämäkertakirjassaan myös dopingkärystään. Vuonna 2016 tapahtuneen käryn jälkeiset tapahtumat eivät ole vieläkään jättäneet naista rauhaan.
Norjan urheilun keskusjärjestö antoi aluksi Johaugille 13 kuukauden kilpailukiellon. Sehän olisi norjalaistähdelle sopinut, sillä hän olisi pystynyt kilpailemaan Pyeongchangin olympialaisissa vuonna 2018. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS oli kuitenkin eri mieltä. Se vei tapauksen urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n käsiteltäväksi.
– FIS oli minun liittoni. Yllätyin siitä, että he valittivat tapauksesta. Oli ikävää, että oma liittoni kohteli minua niin. Mutta jos he ajattelivat, että heillä on oikeus valittaa, voivat he niin tehdä, avautui nainen Dagbladet-lehdelle.
Johaug kertoi kirjassaan, että hänen mielestään FIS halusi hänet pihalle olympialaisista ”hinnalla millä hyvänsä”. Toive toteutui, sillä CAS pidensi kilpailukiellon 18 kuukauteen.
Johaug kritisoi kirjassa FIS:n silloisia isoja pomoja, puheenjohtaja Gian-Franco Kasperia ja pääsihteeri Sarah Lewisia. Johaugin mielestä Kasper yritti julkisesti painostaa Norjan antidopingjärjestöä antamaan hänelle kunnon rangaistuksen.
– Ei sitä voinut tulkita muulla tavalla kuin että hän halusi vaikuttaa Norjan antidopingjärjestöön, jotta minulle annettaisiin kova rangaistus. Missä yhteisössä on ok, että vaaleilla valittu johtaja puuttuu yksittäisiin tapauksiin tietämättä faktoja? Olin halvaantunut raivosta ja täysin voimaton, tilitti Johaug kirjassa.
Dagbladet kysyi kirjan julkaisun jälkeen Johaugilta tämän väleistä Lewisiin ja Kasperiin.
– Sarah Lewis on Sarah Lewis. Emme ole ystäviä. Sen voin vahvistaa.
Lewis valitsi oman tiensä. Hän ei halunnut kaivella vanhoja asioita ja kommentoida Johaugin kirjaväitteitä Dagbladetille.
– Mutta meillä ei missään nimessä ollut mitään henkilökohtaista häntä vastaan, vakuutti Lewis.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun