Kerttu Niskastakin kovempi suomalaislupaus katosi täysin kuvasta – paljasti nyt IS:lle mitä tapahtui
Monista juniorilupauksista ei tule eri syistä johtuen huippu-urheilijoita aikuisina. Hiihtäjä Anita Korva on tällä hetkellä yksi sellainen tapaus.
Korva on kommentoinut omaa tilannettaan Ilta-Sanomille. Kaikkea toivoa ei ole toki menetetty, sillä 23-vuotias Korva ei ole vielä lopettanut täysin hiihtouraansa.
– En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä. Olen ajattelut, että kävisin jossakin vähän pienemmissä kisoissa katsomassa, tuleeko siitä enää mitään, sanoi Korva IS:lle.
Nelinkertainen nuorten MM-pronssimitalisti oli vielä reilut kolme vuotta sitten ylistetty huippulupaus. Ilta-Sanomat kertoo, että yhden asiantuntijan perusteella Korva oli testitulosten perusteella fyysisesti Krista Pärmäkoskea ja Kerttu Niskasta kovempi lahjakkuus.
Korva meni armeijaan keväällä 2019. Sen jälkeen alkoivat ongelmat. Henkiset haasteet kävivät liian isoiksi.
– Ei vain pystynyt treenaamaan enää. Koko ajatus ahdisti ja oli pakko pitää taukoa. Harjoittelen silloin, kun huvittaa ja yritän löytää iloa ja mielekkyyttä harjoitteluun. Väkisin treenaaminen ei tuossa tilanteessa auta mitään, avasi nainen IS:lle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”