Norjalaistähti kiehahti – lähti vihaisena Viaplayn haastattelusta

Slovenian Anze Lanisek voitti lauantaina mäkihypyn Engelbergin maailmancupin kisan. Norjalaistähti Halvor Egner Granerud oli sen sijaan tulta ja tappuraa oman kisansa aikana.
Granerud leiskautti avauskierroksella 134,5 metrin hypyn. Se riitti kuudenteen sijaan. Maailmancupin kokonaiskisan kerran voittanut Granerud oli maansa myynyt Viaplayn haastattelussa.
– Ehkä pitää löytää jotain muuta tekemistä kuin mäkihyppy. En pysty käsittelemään sitä tällä hetkellä, sanoi mies Norjan Viaplaylle.
Toimittaja tiedusteli, onko kyseessä henkimaailman ongelma.
– Voi hyvin olla. En ole pystynyt mihinkään kilpailuissa vähään aikaan. Näin voi sitten käydä, kun tiedostaa asian. Sitä ei halua tehdä virheitä, ja se menee vain huonommaksi, sanoi Granerud, ennen kuin marssi tuohtuneena pois haastattelupaikalta.
Toisella kierroksella mies hyppäsi 141 metriä. Siihen hän olikin sitten tyytyväisempi.
– Parempaa. Luultavasti hyvä, etten tehnyt maksimihyppyä, kun huomioidaan vauhdit ja olosuhteet, joihin minut laitettiin. Ihan hyvä hyppy. Tuhosin kisani avauskierroksella, sanoi viidenneksi sijoittunut norjalainen.
Suomalaisista Antti Aalto oli kisan 15:s.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa