Uutispommi sai snookertähden kiehumaan – vaatii elinikäistä pelikieltoa

Snookeria ravistelee tällä hetkellä todellinen skandaali. Lajin kattojärjestö World Snooker on laittanut väliaikaiseen kilpailukieltoon peräti kuusi pelaajaa viimeisen reilun viikon aikana.
Lu Ning, Li Hang, Zhao Jianbo, Bai Langning ja Chang Bingyu hyllytettiin ensin. Maanantaina tuli vielä kova pommi, kun selvisi, että superlupaus Yan Bingtao on myös sopupeliepäilyn kohteena.
22-vuotias Yan on maailmanlistalla sijalla 16. Hän ylsi esimerkiksi puolivälieriin viime kevään MM-kisoissa.
Snookerin maailmanmestari Shaun Murphy tunnetaan suorapuheisena miehenä. Hän on nyt tehnyt selväksi oman näkemyksensä vedättäjistä.
– Sopupeliin syyllistyneiden ei pitäisi koskaan enää kilpailla ammattilaiskiertueella. Täysi kilpailukielto ammattilais- ja amatööripeleistä, paalutti Murphy The Sun -lehden mukaan.
– Heillä ei pitäisi olla enää mitään asiaa snookermaailmaan. Olen vahvasti sitä mieltä.
– Tiedän, että maailma ei ole enää niin mustavalkoinen kuin ennen vanhaan, vaan mukana on enemmän harmaan sävyjä. Monessa asiassa se on hyvä juttu, mutta huijaaminen on asia, johon pitää suhtautua mustavalkoisesti.
Kautta aikojen suomalainen snookerpelaaja Robin Hull kertoi Ylelle, että hän pitää melko varmana, että savua ei ole noussut ilman tulta.
– Ei voisi olla huonompaa uutista tälle pelille. Liitto on tässä vaiheessa lähestulkoon sataprosenttisen varma, että jotain on tapahtunut. Nyt vain etsitään, miten syvälle lonkerot etenevät. Varsinkaan tällaista huippupelaajaa ei otettaisi muuten pois, kommentoi Hull sopupeliepäilyjä Ylelle.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia