Manageri vahvisti IS:lle – Wilma Murrolta raju ratkaisu
Seiväshypyn EM-kultamitalisti Wilma Murto on jo ehtinyt aloittaa uuden kautensa mainiosti.
Murto taivutti 7. tammikuuta Kuortaneella uuden halli-SE:n 475. Se on maailman kauden kärkitulos.
Useat suomalaiset yleisurheilutähdet ovat viettäneet talven aikana aikaa harjoitusleireillä ulkomailla. Murto on kuitenkin päätynyt erilaiseen peliliikkeeseen.
Murron manageri Tero Heiska kertoi nimittäin Ilta-Sanomille, että SE-nainen ei lähde harjoittelemaan muille maille seipäidensä kanssa.
– Wilma on todennut valmentaja Jarno Koivusen kanssa Kupittaan yleisurheiluhallin hyppypaikan loistavaksi niin kauan kuin Suomessa ei voi hänen lajiaan ulkona harjoitella. Sitten kun voi, Turun Urheilupuisto on hyvä paikka. Ulkomaanharjoittelua ei ole tulossa ollenkaan, vahvisti Heiska Ilta-Sanomille.
Murron on toki tarkoitus kilpailla varsin ahkerasti ulkomailla. Hänet nähdään tammi–helmikuussa ainakin Ranskassa, Istanbulissa ja Birminghamin EM-kisoissa, kertoi IS.
Valmentaja Koivunen muistutti lehdelle, ettei Murto leireillyt viime treenikaudellakaan ulkomailla. Tulosta tuli silti kivasti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Reetta Hurskeen pysäyttävä video järkyttää – kyyneleet kertoivat kaiken
- Wilma Heltelä jäi viimeiseksi – silti yksi asia sai suomalaisen hymyilemään
- Jani Sievinen palasi kilpakentille 20 vuoden tauon jälkeen – paljasti heti yllättävän tunnustuksen
- Otto Virtanen sai supertähden vastaansa – nyt mitataan suomalaisen todellinen taso
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – Vilma Ryytty paljasti, mitä kulisseissa tapahtuu
- Enni Virjonen iski taululle hurjan tuloksen helteessä – valmentaja paljasti yksityiskohdan
- Saga Andersson hurjasteli jälleen – kilpailun jälkeen paljastui yksi ratkaiseva virhe
- Ilkka Herola täytti vuosia – maajoukkue järjesti salaisen tempauksen
- Eveliina Määttänen kärsi Zagrebissa – rajut olosuhteet saivat suomalaisen avautumaan
- Perttu Hyvärinen sai uuden pestin – mukana viisi suomalaista hiihtolegendaa
- Enni Virjonen iski taululle hurjan tuloksen helteessä – valmentaja paljasti yksityiskohdan
- Saga Vannisen ympärillä kuohuu – nyt nousi esiin iso kysymys valmentajasta
- Suru-uutinen lentopallomaailmasta: Suomen entinen päävalmentaja on kuollut
- EM-mitalisti Kristiina Mäkelä teki yllättävän paluun – rooli vaihtui
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – Vilma Ryytty paljasti, mitä kulisseissa tapahtuu
- Shokkipäätös: voittamaton mestari tyhjensi pöydän yhdellä ilmoituksella