Suora maailmancupin lähetys sai erikoisen käänteen – Ylen asiantuntija kihisi raivosta: ”Ei oikein meikäläiselle maistu”

Yhdistetyn maailmancupin henkilökohtainen kisa meni lopulta mainiosti suomalaisten kannalta Otepäässä. Ilkka Herola nousi nimittäin Virossa hienosti mäkiosuudella sijalta 20 sijalle kaksi.
Otepäässä hiihdettiin siis ennen mäkiosuutta. Suomalaiset on tunnettu parempina suksimiehinä kuin mäkisankareina yhdistetyn puolella. Lauantaina oli kuitenkin toisin. Myös Eero Hirvonen paransi mäkiosuudella ja nousi sijalta 15 hienosti seitsemänneksi.
– Oli tietenkin tosi hieno päivä, nämä ovat aina ikimuistoisia juttuja. Hiihto-osuus ei tarjonnut mitään ihmeellistä, ihan tavallista toimintaa siellä. Siellä ei tälläkään kertaa mitään merkittäviä eroja syntynyt. Mäessä sitten osui kaikki kohdalleen ja tässä nyt on ollut hyvä meininki koko viikonlopun. Oli hyvä itseluottamus ja ei vaadittu mitään ihmeitä. Tosi onnistunut hyppy tietenkin ja tällä kertaa se palkittiin kakkossijalla ja siihen voi olla tyytyväinen, kommentoi Herola Hiihtoliiton tiedotteella.
Hirvonen yritti omaa ratkaisuaan jo hiihdon yhteislähdössä. Hän yritti mennä menojaan reilun viiden kilometrin kohdalla.
Ylen asiantuntija Petter Kukkonen, joka on myös Hirvosen henkilökohtainen, seurasi mielenkiinnolla peliliikettä, joka ei lopulta siis onnistunut.
Kansainvälinen ohjaaja päätti kuitenkin yllättäen läväyttää ruudulle kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n miehiä, jotka juttelivat niitä näitä suorassa lähetyksessä. Ylen selostuskopissa tippuivat leuat lattiaan.
Selostaja Mikko Hannula näki ilmeisesti Kukkosen reaktioista, että nyt kannattaa kysyä miehen näkemystä kansainvälisen tv-kuvan käänteistä. Suorapuheisen Kukkosen vastaus oli tulta ja tappuraa.
– Suomalaisurheilija irti, ja kilpailun jännitysmonentti on käynnissä. Sitten saman tien Fissin (kansainvälinen hiihtoliitto) miehet alkavat puhua suorassa lähetyksessä tuollaisia höpöjuttuja. Ei oikein meikäläiselle maistu. Pitäisi kilpailua seurata, tykitti Kukkonen Ylellä.
Muista suomalaisista Jesse Pääkkönen oli 36:s, Otto Niittykoski 38:s ja Herman Happonen 46:s. Itävallan Johannes Lamparter vei kisan voiton.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Reetta Hurske astui esiin – nainen vahvisti nyt synkän käänteen
- Krista Pärmäkoski hempeili ystävänpäivän kunniaksi – pieni ero ei kauan kestä
- Annimari Korte sai autonsa huollosta – takakontista paljastui karu totuus
- Totuus paljastuu – Sami Jauhojärveltä selvä viesti
- Tämä yllätys oli liikaa – Jasmi Joensuu murtui kyyneliin Ylellä
- Ella Junnila astui esiin – piti puheenvuoron tärkeästä aiheesta
- Remi Lindholmin valmentajalta rumaa tekstiä IL:lle
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Hiihtopiirit surun murtamia – Stefan Nieminen kuoli traagisesti
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Annimari Korte sai autonsa huollosta – takakontista paljastui karu totuus
- Lähdön hetki – Jasmi Joensuu jätti hyvästit rakkaalleen
- Tämä yllätys oli liikaa – Jasmi Joensuu murtui kyyneliin Ylellä
- Totuus paljastuu – Sami Jauhojärveltä selvä viesti
- Joukkuekaveri romahti MM-viestissä – Suvi Minkkiseltä selvä viesti naiselle
- Krista Pärmäkoski joutui kohun keskelle Norjassa – lehti tavoitti tämän miehen
- Krista Pärmäkoski hempeili ystävänpäivän kunniaksi – pieni ero ei kauan kestä
- Therese Johaug astui esiin ja myönsi ikävän totuuden – tämä kelpaa Kerttu Niskaselle
- Yle: Kaisa Mäkäräinen ällisteli suomalaistähtien touhua MM-kisoissa
- Remi Lindholmin valmentajalta rumaa tekstiä IL:lle