Annimari Korte lähti autoilemaan – vasten kasvoja iski ongelma, jonka moni suomalainen kohtaa lähikuukausina
Annimari Korte on kertonut Instagram Storiesissa, että hän jätti väliin tämän viikon kisat ulkomailla. Nainen on kuitenkin päässyt palaamaan jo harjoittelun pariin.
Korte paljasti torstaina myös kohdanneensa itselleen erikoisen ongelman. Automatka treeneihin ei taittunut normaalisti Helsingissä alkaneiden tietöiden vuoksi. Ne tulevat tutuksi vielä monille suomalaisille lähikuukausina.
– 1,5 vuotta asunut ja treenannut samassa paikassa ja ekaa kertaa ikinä 10 min matkalla yli puolen tunnin ruuhkajono. Päässyt 500 m eteenpäin 20 minuutissa ja vielä reilu kilometri jäljellä. Yleensä saa körötellä vakionopeussäädin päällä koko matkan ilman että valot edes pysäyttää, päivitteli Korte.
Korte avasi toisessa postauksessa lisää asiaa. Hän suhtautui tilanteeseen hyvällä huumorilla.
– 55 minuuttia 8 km matkaan, josta 5 km moottoritietä. Näköjään uudet liikennejärjestelyt jatkuvat maaliskuulle asti. Onneksi viihdyn autossa tosi hyvin, aamujen paras hetki on mun mielestä autossa musiikin kuuntelu, sanaili Korte.
Suomalaisaiturit olivat toki tulevassa torstaina Tshekin Ostravassa. Lotta Harala kellotti ajat 8,09 ja 8,06 60 metrin aidoissa. Elmo Lakka teki miesten puolella samalla matkalla kellotukset 7,79 ja 7,77.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Suomalaisurheilun monilahjakkuus on kuollut – taustalla pitkä sairaus
- Kaisa Mäkäräinen: yllätyspesti!