MM-kisoissa täysi skandaali – Therese Johaugin kuppi meni myös nurin

Hiihdon MM-kisat alkoivat sprinttikisoilla. Illan mittaan selvisi, että avauspäivänä nähtiin myös melkoinen skandaali.
Norjan Håvard Solås Taugbölin urakka päättyi puolivälierissä. Järkytystä aiheutti tapa, jolla miehen unelma murtui.
Ruotsalaishiihtäjä Marcus Grate törmäsi nimittäin norjalaiseen. Tilanne pöyristytti Norjassa. Vuonomaa teki protestin tapauksesta, mutta kansainvälinen hiihtoliitto FIS hylkäsi sen.
– Kauheaa, voi Håvardia. Tuhansia harjoittelutunteja, sitten hänet vain yksinkertaisesti kaadetaan. Aivan brutaalia, keuhkosi NRK:n asiantuntijana toimiva hiihtolegenda Therese Johaug.
Norjassa ei voitu hyväksyä ratkaisua. Asiantuntija Petter Skinstad vihjaili Twitterissä, että tuomaristossa on lopulta vastuussa ruotsalainen Mikaela Sundbaum. Nainen on teknisen delegaatin pomo Planicassa.
Asia puhutti luonnollisesti sen vuoksi, että kuin koira veräjästä päässyt Grate on ruotsalainen Sundbaumin tavoin.
FIS:n kilpailunjohtaja Michal Lamplot kommentoi tapausta lopulta torstai-iltana Expressenille. Hänen mukaansa ratkaisu Graten tapauksen suhteen tehtiin silloin käytössä olleen videomateriaalin perusteella.
Lamplot myönsi, että kisan jälkeen saatiin uutta videomateriaalia tapahtuneesta. Tuon materiaalin perusteella tuomaristo saattoi tehdä väärän ratkaisun, tunnusti Lamplot.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen