Se oli siinä – Mari Ederin kilpakumppani pudotti shokkiuutisen kesken MM-kisojen
Ampumahiihdon MM-kisat jatkuivat lauantaina miesten pikakilpailulla, jonka voitti Norjan Johannes Bö. Tarjei Bö ja Sturla Holm Lägreid täydensivät norjalaisten kolmoisvoiton.
Suomalaisilla ei ollut syytä juhlaan. Olli Hiidensalo oli parhaana suomalaisena miesten pikakisan 30:s.
– Ensimmäisellä kierroksella tuli hyökättyä liian kovaa ensimmäiseen nousuun, mikä vähän kostautui viimeisellä kierroksella. Usein pyrin rakentamaan nousujohteisen kilpailun mutta tänään vähän hyydyin loppua kohden. Ammunta oli kohtuullisen hyvä tuohon olosuhteeseen. Sija ei ole huono, mutta tyytyväinen olisin ollut sijoituksesta 20 parhaan joukkoon. Kohtalainen veto ja ihan hyvistä asetelmista huomiseen takaa-ajoon, Hiidensalo arvioi Ampumahiihtoliiton tiedotteella.
Tero Seppälä oli 47:s. Seppälä ampui kaikki neljä sakkoaan pystypaikalta.
– Kovasti kyllä harmittaa. Tähän on ladattu paljon ja oli kauden oikeastaan pääkisa. Hiihtokunto oli selvästi parempi kuin alkutalvesta. Kaksi ensimmäistä kierrosta tuli fiksusti säästellen ja viimeisellä kierroksella oli tarkoitus iskeä. Makuuammunta onnistui tosi hyvin mutta pystyammunta on ollut tänä talvena Akilleen kantapää. Siihen tehtiin kesällä muutoksia, eikä se jostain syystä toimi kilpailuissa. Henkistä painetta ei ole ollut huonoista pystypaikan suorituksista huolimatta, eikä ammunta sen takia pieleen ole mennyt. Onneksi kuitenkin takaa-ajopaikka tuli ja pääsen huomenna taistelemaan ja nostamaan sijoituksia, Seppälä harmitteli tiedotteella.
Heikki Laitinen oli 71:s. Tuomas Harjula kaatui ensimmäisellä hiihtokierroksella, minkä seurauksena hän ei voinut käyttää omaa asettaan penkalla. Harjula ampui vara-aseella yhdeksän sakkoa ja oli kisan viimeinen.
Sunnuntaina kilpaillaan naisten ja miesten takaa-ajot. Naisissa Suomen ykköstykki Mari Eder ei päässyt mukaan takaa-ajoon. Suomalaisnaisista kilpailee vain Suvi Minkkinen.
Lauantaina saatiin myös ikävä uutinen. Pikakisan viidenneksi sijoittunut Lisa Vittozzi ilmoitti Instagramissa, ettei lähde sunnuntain kisaan.
– Tässä vielä hymyilin, mutta tänään sydämeni itkee. Olen valitettavasti sairastunut, enkä pysty kilpailemaan huomenna. Pettymys on tietenkin suuri, mutta toivottavasti tulen kuntoon mahdollisimman nopeasti, kirjoitti italialainen.
Kymmenet kollegat harmittelivat naisen kohtaloa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Joonas Rinne paljasti ruotsalaisten juonen – mutta Suomi vei silti voiton
- IL: Nooralotta Neziri avasi rajun muutoksen – ura piti päättää jo tänä vuonna
- Nora Lindahl räväytti hurjan Suomen ennätyksen – aika nousi maailman kärkeen
- Lotta Haralan ura päättyi rajusti – nyt hän avautuu tunteistaan sunnuntailta
- Huuhkajat-tähden uralla yllätyskäänteitä: katsomoon ja seura vaihtoon!
- Näkökulma: Alisa Vainio kuulutettiin jo Vuoden urheilijaksi, mutta unohtuiko yksi nimi?
- Ruotsin tähti joutui erikoiseen tilanteeseen – suomalainen tyttöystävä vastapuolella
- Ylen juontaja ei sulattanut suomalaisjuoksijan kohtaloa: ”Nämä ei ole mitkään Hippo-kisat”
- Otto Virtanen pääsi takaportista US Openiin – edessä hurja haaste
- Hiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, pisteet
- MM-kulta jäi Yhdysvaltoihin dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomen joukkue teki Ruotsi-ottelussa vastaprotestin – nyt tuli päätös
- Ruotsalaiset kihisivät Suomi–Ruotsi-ottelusta – tämä ilme kertoo kaiken oleellisen
- Shokkiuutinen: Ampumahiihdon olympiavoittajan koko kausi ohi
- Daniel Ståhl on kilpaillut todellisen surun keskellä: ”Traagista ja kauheaa”
- IS: Alisa Vainio kyllästyi: ”En pysty yhtään”
- Eveliina Salonen oli pysäyttämätön – maailmanmestaruus näkyy myös lompakossa
- Lotta Haralan ura päättyi karmealla tavalla – näin Ruotsissa reagoitiin
- AL: Ura päättyi kammottavalla tavalla – Lotta Harala loukkaantui vakavasti
- SS: Yhdistetyn nousevalle 19-vuotiaalle suomalaistähdelle hieno tunnustus