Suomalaislegenda vaikeni Matti Nykäsen kuoltua – IS:lle paljastettiin nyt ikävä totuus
Mäkihyppylegenda Matti Nykänen menehtyi helmikuussa 2019. Monet entiset mäkimiehet ja urheiluihmiset kommentoivat legendan poismenoa.
Yksi mies ei kuitenkaan avannut sanaista arkkuaan. Nykäsen kanssa samaan aikaan maajoukkueessa ollut Jari Puikkonen pysyi hiljaa.
Ilta-Sanomat on avannut laajassa jutussaan Nykäsen ja Puikkosen välejä. Esimerkiksi valmentajalegenda Hannu Lepistö esitti jutussa omia näkemyksiään.
Lepistön mukaan jännitteitä aiheutti se, että Nykänen sai pelata omilla säännöillään mäkimaajoukkueessa.
– Jari oli pääasiassa niin ammattimainen, ettei hän päästänyt Mattia ihonsa alle. Mutta voi siinä mennä vati nurin, kun mies kokee, ettei edes niillä meriiteillä ole maajoukkueessa mitään ja että yhteiset säännöt eivät koske yhtä miestä lainkaan, Lepistö avasi Ilta-Sanomille.
Ilta-Sanomat tiedusteli, miksi Puikkonen pysyi hiljaa Nykäsen kuoleman jälkeen.
– On hyvä etiketti, että jos ei pysty sanomaan vainajasta mitään hyvää, ei pidä sanoa mitään muutakaan. Mutta ei siinä siitä ollut kyse. Jarilla olisi ollut Matista hyvääkin sanottavaa, vastasi Lepistö Ilta-Sanomille.
– Jarista Matin elämä meni jo kauan ennen kuolemaa niin arvottomaksi julkisuusshow’ksi, ettei se kaivannut enää yhtään uutta kommentoijaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu ja tv-lähetykset
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten venäläisurheilijoilla yhteyksiä sotaa tukevaan toimintaan
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Ice Cage: Makwan Amirkhani kohtaa ”Stagalan” – näin ottelu käydään
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”