Synkkää tekstiä – asteleeko Mike Tyson vapaaehtoisesti elämänsä nöyryytykseen?
Nyrkkeilylegenda Mike Tysonin mahdollinen paluu kehään on melkoinen kestopuheenaihe. Yksi miehen mahdollisista vastustajista on Logan Paul.
Youtube-tähti on jo otellut Floyd Mayweather Junioria vastaan. Logan Paul kesti kahdeksan erää Mayweatheria vastaan näytösottelussa ja kertoi tuon taiston jälkeen pystyvänsä voittamaan Tysonin.
Logan Paul on saanut yllättävän tukijan näkemykselleen. Raskaan keskisarjan maailmanmestari (WBC, IBF, WBO) Artur Beterbiev esitti oman näkemyksensä Tysonin ja Logan Paulin mahdollisesta ottelusta.
– Uskon, että Logan Paul pystyy voittamaan Mike Tysonin nykyään, koska Mike Tyson on nyt vanha mies, sanoi voittamaton ottelija SunSportille.
Hän muistutti, että 56-vuotias Tyson ei ole otellut moneen vuoteen tasaisin väliajoin.
– Mike Tyson polttaa nykyään paljon, eikä hän ole enää urheilija. Ei hän ole enää nyrkkeilijä.
– Totta kai Mike Tyson on iso nimi, mutta ei kyseessä ole sama Mike Tyson kuin aikanaan, näki maailmanmestari.
Jos Mike Tyson kohtaisi Logan Paulin ja häviäisi hänelle, olisi se varmasti suuren yleisön silmissä valtava imagotappio Mike Tysonille. Tilipussi olisi tosi varmasti posketon.
Viime aikoina ei ole kerrottu, että Logan Paulin ja Tysonin välisestä ottelusta olisi neuvoteltu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa