Nyt se on varmaa – Iivo Niskaselle huikea uutinen, täysin poikkeuksellista
Hiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Iivo Niskanen on saanut hiihtokauden loppuhetkillä mainioita uutisia.
Kuopion kaupunki on nimittäin vahvistanut, että Niskanen saa kaupungilta 69 800 euron arvoisen tontin. Pinta-alaltaan 1350 m² kokoinen tontti sijaitsee Saaristokaupungin Lehtoniemessä. Kuopion kaupunginvaltuusto päätti asiasta maanantaina.
Kuopion kaupunki kertoo, että ratkaisu on poikkeuksellinen. Kaupunki ei ole aiemmin lahjoittanut urheilutähdille tontteja.
– Puijon Hiihtoseuraa edustava moninkertainen olympiavoittaja Iivo Niskanen on Suomen menestyneimpiä talviurheilijoita. Kuopion kaupungilla on ollut urheilijan kanssa vuodesta 2014 alkanut pitkäaikainen yhteistyösopimus, joka päättyi vuonna 2022.
– Niskanen on kiinnostus jatkaa edelleen yhteistyötä kaupungin kanssa. Myös Kuopion kaupunki on halukas jatkamaan yhteistyötä Iivo Niskasen kanssa. Valmistelua on tehty yli palvelualuerajojen kaupunkiympäristön ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualueilla sekä markkinoinnissa.
– Yhteistyöllä pyritään ensisijaisesti urheilijan toimintaan liittyvän hyvän esimerkin kautta edistämään ns. hyvän mallin antamista kasvavalle nuorisolle, kerrottiin tiedotteessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta