Perttu Hyvärinen avautui norjalaislehdelle Suomen ”sairaasta” touhusta

Perttu Hyvärisen touhu Planican MM-kisoissa keräsi paljon otsikoita. Hyvärinen onnistui hienosti hopeaa tuoneessa viestissä, mutta muu huomio tulikin hieman erilaisista tempuista.
Hyvärinen sekoitti pakkaa yhdistelmämatkan jälkeen, kun hän esitteli tv-haastatteluissa yhteistyökumppaninsa tuotetta. Se rikkoi Hiihtoliiton urheilijasopimusta ja toi miehelle lehtitietojen mukaan 3 000 euron sakon.
Hyvärinen on avautunut norjalaiselle Nettavisenille saamastaan huomiosta. Hän myönsi sen tuntuvan erikoiselta.
– En ole tottunut siihen. Oli helpompi, kun pystyin piiloutumaan Iivo Niskasen taakse, veisteli Hyvärinen.
– MM-kisoissa on muutenkin jo paineita, ja tässä on taas uusi asia mietittäväksi. On hieman sairasta, että pieni salaattipurkki on saanut paljon aikaan uutisia Suomessa hämmästeli savolainen.
Hyvärinen väitti, että tempun seuraukset olivat melkoiset myös yhteistyökumppanille.
– Valmistaja joutui pyytämään minulta, etten enää esittele logoa, koska he eivät pystyneet tekemään tuotteita riittävän nopeasti. Hyllyt ovat tyhjät ja odottavat täyttämistä.
Hyvärinen repi huumoria aiheesta, mutta hän myönsi Nettavisenille katuvansa tapahtunutta.
– Se oli iso virhe osaltani. Olin pettynyt ja vihainen kisan jälkeen. Söin, ja minulla oli purkki kädessäni, kun minua haastateltiin TV:ssä, väitti Hyvärinen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen