Tämä Max Verstappenin suhde on kuohuttanut – nyt luvataan ”rehellistä” tilitystä

Viaplayn dokumenttisarja “Max Verstappen: Anatomy of a Champion” saa ensi-iltansa 2. huhtikuuta lähtien. Kolmiosainen sarja keskittyy Verstappenin maailmanmestaruuskauteen 2022, mutta siinä myös taustoitetaan tapahtumia kuljettajan lapsuuden kautta sekä syvennytään Verstappenin läheiseen suhteeseen isäänsä Jos Verstappeniin. Sarja on katsottavissa yksinoikeudella Elisa Viihde Viaplayssa.
– Kuluneen kauden aikana olen antanut Viaplaylle pääsyn maailmaani muodostaakseemme rehellisen ja henkilökohtaisen katsauksen uraani ja elämääni. Vaikka tarina on tietysti hyvin tuttu itselleni, toivon, että tämä antaa katsojille mahdollisuuden nähdä, mikä kaikki ympärilläni on vaikuttanut tähänastisen menestyksen saavuttamiseen.
– Toivon myös, että se antaa faneille ympäri maailmaa enemmän tietoa kovasta työstä, omistautumisesta ja intohimosta, joka liittyy kilpailemiseen moottoriurheilun korkeimmalla tasolla. Olen ylpeä siitä, mitä olemme saavuttaneet yhdessä, ja toivon, että voimme jatkaa matkaa yhdessä saavuttaaksemme vieläkin enemmän, kommentoi Red Bull -tähti tiedotteella.
Sarja sukeltaa syvälle Maxin henkilökohtaiseen elämään tutkimalla hänen läheistä sidettään isäänsä Josiin, jolla on ollut ratkaiseva rooli Maxin menestyksen polun muokkaamisessa. Kaksikon välisestä suhteesta on kirjoitettu ja spekuloitu paljon vuosien saatossa.
– ’Max Verstappen: Anatomy of a Champion’ on henkilökohtainen ja rehellinen kuvaus suhteestamme isänä ja poikana. On ollut uskomatonta seurata poikani kasvamista yhdeksi urheilun kaikkien aikojen parhaista kuljettajista, ja olen niin ylpeä siitä, että olen aloittanut tämän matkan yhdessä hänen kanssaan. Toivon, että tämä sarja auttaa katsojia arvostamaan kaikkien mukana olevien uhrauksia ja kovaa työtä mitä vaatii pääsy lajin korkeimmalle huipulle. Olen erittäin ylpeä Maxista, ja toivon, että hänen faninsa nauttivat tästä ainutlaatuisesta lähikuvauksesta, sanoo Jos Verstappen tiedotteella.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Miten tämä on mahdollista? Silja Kososelta musertava paljastus Ylelle
- Suomalaisen naisjuoksijan vartalo ällistyttää – tämä kommentti ei mahdu naisen kalloon
- Nooralotta Nezirin tilanteesta hurja väite
- IS: Ylen urheilutoimittaja rakastui työpaikalla – ”Löytyi riittävän hullu mies”
- Jasmi Joensuu julkaisi hempeitä kuvia – unelma toteutui
- Hiihtotähdelle perheenlisäystä – Anne Kyllönenkin innostui ystävänsä uutisesta
- Silja Anderssonin kausi sai rajun päätöksen – seiväsnainen päivitti nyt tilannettaan
- MM-mitalisuosikki Krista Tervo saapui Japaniin – kohtasi heti ongelman, jolle ei voi mitään
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- Lotta Haralan Matias-rakas saapui Japaniin – ei voinut käsittää, mitä kohtasi todisti vessassa
- Oliver Helander heitti jättikaaren – lausui jäätävät sanat
- Silja Kosonen avautui Ylellä poikkeuksellisesta ihmissuhteestaan
- Hiihtotähdelle perheenlisäystä – Anne Kyllönenkin innostui ystävänsä uutisesta
- Urheilutähdellä ja rakkaalla 25 vuoden ikäero – tämä vanhemmassa miehessä vetosi
- Suomen naisjuoksijat pulahtivat yhdessä kylpyyn – tämä päivitys ei jätä paljon epäselväksi
- Tuomio tulossa: Hiihdon olympiavoittajalle povataan rajua rangaistusta
- Lotta Haralan Matias-rakas saapui Japaniin – ei voinut käsittää, mitä kohtasi todisti vessassa
- Se oli siinä – Yle: Suomen keihäskarjulta iso ilmoitus MM-kisojen alla
- Mitä jälkeä: Nyt tuli posketon keihäänheittokaari
- IS: Ylen urheilutoimittaja rakastui työpaikalla – ”Löytyi riittävän hullu mies”