Therese Johaug murtui kyyneliin – ei voinut käsittää näkemäänsä
Norjalainen hiihtolegenda Therese Johaug on toiminut oman urheilu-uransa päätyttyä norjalaisen NRK:n asiantuntijana. Hän laittoi parastaan myös Holmenkollenin kisoissa.
Johaug seurasi mielenkiinnolla naisten 50 kilometrin (v) kisaa. Sen vei yllättäen nimiinsä Johaugin entinen maajoukkuekaveri Ragnhild Haga.
Johaug ällistyi Hagan mahtavasta vedosta. Voitto ratkesi loppukirissä.
– Mitä oikein tapahtui? ällisteli Johaug Hagalle maaliintulon jälkeen.
– Seison tässä kyyneleet silmissä. Tämä oli iso juttu. Niin suuri yllätys, mikä loppu, mikä kiri ja mikä paluu huipulle, kun tulokset eivät ole olleet viime kausien aikana sellaisia kuin hän olisi halunnut. On erittäin palkitsevaa, että hän menestyi täällä ja voitti ensimmäisen Holmenkollenin 50 kilometrin kisan. Fantastista, herkisteli Johaug NRK:lla.
Kaikilla Johaugin tutuilla ei mennyt yhtä lujaa. Kovasti taistellut Heidi Weng jäi sijalle 11.
– On todella yllättävää, että Heidi jää noin pahasti. Hän näytti erittäin aggressiiviselta ennen lähtöä, tunsi kuntonsa hyväksi ja odotti innolla kisaa. Odotin hänen olevan enemmän kärkikahinoissa, myönsi Johaug.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joni Mäki teki rajun ratkaisun – pitkä yhteistyö päättyi
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Elina Lampela avasi vaikean jaksonsa – suora tunnustus vauhdistaan
- Näin katsot yleisurheilun Timanttiliigaa ilmaiseksi