Kalixissa on urakoitu viikonloppuna hiihdon Ruotsin mestaruuskisoja. Ruotsin suurimmat hiihtotähdet ovat kuntoutuneet kilpailemaan mitaleista.

Myös Ebba Andersson on ollut mukana kisoissa. Hän nappasi parisprintissä hopeaa yhdessä Lisa Ingessonin kanssa. Emma Ribomin ja Jonna Sundlingin superkaksikko oli liikaa heille.

Andersson seurasi suurella mielenkiinnolla myös oman finaalinsa jälkeisiä tapahtumassa. Tulessa olivat nimittäin hänen kanssa samaa seuraa Piteå Elitiä edustava velipoika Fredrik Andersson sekä oma kulta Gustaf Berglund, joka kilpaili IFK Moran riveissä parisprintin finaalissa.

Andersson teki selväksi, että hän kannustaa omaa seuraansa ja velipoikaansa.

– Sydämeni sykkii nyt seuran Piteå Elitille. Annan ylimääräisen peukun heille, sanoi nainen Expressenille.

– Mutta kun Gustaf ottaa numerolapun pois, tiedän kyllä kenelle sydämeni sykkii eniten.

Anderssonin kannustus auttoikin Piteån hopealle. Berglundin joukkue taipui kolmanneksi.