Jelena Välben tilanne puhuttaa – Vladimir Putinin ulostulo ei jätä paljon epäselväksi

Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja Jelena Välbe on saanut viimeisen vuoden aikana myös jonkin verran kritiikkiä.
Venäjän kansallista hiihtokautta varjosti esimerkiksi tv-oikeuksia koskenut sotku. Jotkut Venäjän Cupin kisat pystyi katsomaan vain surkeilta nettistriimeiltä. Asian katsottiin olevan Välben vastuulla.
Välbe on tunnetusti Venäjän presidentti Vladimir Putinin suuri tukija. Kun Välbe täytti torstaina 55 vuotta, teki Putin selväksi kunnioituksensa naista kohtaan.
– Olet kirjoittanut kauniita, unohtumattomia lukuja urheiluhistoriaan. Olet voittanut palkintoja arvostetuimmissa kansainvälisissä kisoissa ja kolme olympiakultaa. Loistavat menestyksesi, hedelmällinen valmennus, mentorointi, sosiaaliset aktiviteetit ja työsi vastuullisessa asemassa Venäjän hiihtoliiton puheenjohtajana ovat malliesimerkki ahkeruudesta, määrätietoisuudesta sekä omistautumisesta, hehkutti Putin Venäjän presidentin hallinnon verkkosivuilla.
Välbe itse puolestaan teki parhaansa näyttäessään omistautumistaan venäläisten politiikalle. Hän jakoi jälleen melkoisia kommentteja Sport-Expressille.
– Millainen paluustamme (kansainvälisiin kisoihin) tulee? Maailma ei tule koskaan olemaan samanlainen. Mutta en usko, että tulee urheilijoiden osalta aggressiivista toimintaa tai boikottia, jossa urheilijat eivät puhu ja kättele. Kun erityisoperaatio (Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa) on ohi, on maailma muuttunut paljon. Ehkä käy päinvastoin ja ihmiset pyytävät meitä tulemaan takaisin ja pyytävät anteeksi? vuodatti Välbe.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa