Päätös ei pitänyt – IL: Suomalainen hiihtonainen löysi uuden rakkaan
Takavuosien huippuhiihtäjä Riikka Sirviö työskenteli Inarin SM-kisojen taustajoukoissa.
Sirviö ehti sen ohella kertoa hieman elämästään Iltalehden haastattelussa. Hän kertoi tulleensa kolme vuotta sitten leskeksi.
Sami-puoliso menehtyi ald-sairauteen. Kaksikko ehti saada kolme lasta ennen miehen menehtymistä.
Riikka Sirviö myönsi, että takana on raskaita aikoja. Nyt elämään on tullut valoa. Hän paljasti löytäneensä uuden kumppanin.
– Olin päättänyt tai ajatellut, että ei ikinä ketään ja olen varmaan yksin elämäni loppuun asti. Elämä yllättää. Tosi kiva, kun olen löytänyt kaverin, joka viihtyy kanssani ja jolla ei ole hiihtotaustaa. Juha on kiertänyt kanssani eri kisoissa hiihtotapavalvonnassa. Se on meidän yhteinen harrastus, kertoi Sirviö Iltalehdelle.
Sirviö oli kansainvälisen tason hiihtäjä omalla urallaan. Hänet muistetaan myös Suomen viestijoukkueista. Vuonna 1997 hän oli voittamassa MM-pronssia naisten viestissä Trondheimissa. Joukkueessa hiihtivät hänen lisäkseen Tuulikki Pyykkönen, Kati Pulkkinen ja Satu Salonen.
LUE MYÖS:
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Suomalaisjuoksija paljasti rakkauselämästään – ”En malta odottaa”
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan