Kulisseissa kuohuu – Yle: Suomalaistähti tylysti pihalle maajoukkueesta

Suomen ampumahiihdon kulisseissa kuohuu. Maajoukkueen isoihin nimiin aiemmin kuulunut Tero Seppälä ei nimittäin ole enää mukana tulevassa joukkueessa, joka julkaistaan lähiaikoina, kertoo Yle.
Taustalla on norjalaisen päävalmentajan Erik Bartlett Kulstadin harvinaisen selvä linjaus. A-maajoukkueen jäseniltä vaaditaan jatkossa 100-prosenttista panostusta maajoukkueen toimintaan.
Esimerkiksi leireillä pitää siis noudattaa maajoukkueen päävalmentajan ohjelmaa. Seppälä on harjoitellut pääosin henkilökohtaisen valmentajansa Anatoli Hovantsevin kanssa. Seppälä halusi noudattaa luotsinsa ohjelmia myös maajoukkueen leireillä.
Ylelle vahvistettiin perjantaina, että Seppälä ei ole mukana maajoukkueessa. Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki kommentoi tapausta Ylelle.
– Häneltä edellytetään katsastuskisoiksi sovittavissa tapahtumissa loppuvuodesta sellaisia näyttöjä, että Erik (päävalmentaja Kulstad) valitsee hänet maailmancupin kokoonpanoon. Tero ja Erik eivät ole keskenään konfliktitilanteessa, vaan ovat puhuneet tämän asian yhteisymmärryksessä. Erikillä on omalle linjalleen liiton tuki, kommentoi Lähdesmäki Ylelle.
Uransa tänä keväänä päättänyt Mari Eder sai aiemmin vapauksia harjoittelunsa suhteen. Hänen tilanteeseensa vaikutti kuitenkin se, että nainen ei asu Suomessa.
Seppälä otti viime kaudella pahasti takapakkia tuloksellisesti. Hän ylsi kuitenkin kolme kertaa kymmenen parhaan joukkoon maailmancupissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nyt tuli puskista – Kerttu Niskaselta harvinainen ulostulo
- SE-nainen täräytti hirmuajan – kisan jälkeen suorat sanat
- Nooralotta Neziri yllätti faninsa – jakoi sensuelleja mallikuvia
- No huh: Krista Pärmäkoskelta järjetön veto
- Mikä näky – Suvi Minkkisen päivitys loksautti leuat
- Turha sitä on valehdella: Suomen ampumahiihtotähti myönsi ikävän totuuden
- Hiihdon maailmantähti katsoi Iivo Niskasen touhua kesällä – nosti kädet pystyyn
- Hiihtotähti Perttu Hyvärinen vastasi ikäviin syytöksiin IL:ssä
- Hehkutukselle stoppi – IS:lle raakaa tekstiä Silja Kososesta ja Krista Tervosta
- Karu tieto maailmalta: Ella Junnila ui nyt syvissä vesissä
- Turha sitä on valehdella: Suomen ampumahiihtotähti myönsi ikävän totuuden
- Lähtöpassit Wilma Murrolta saanut valmentaja laukoi nyt kovaa tekstiä IL:ssä
- No huh: Krista Pärmäkoskelta järjetön veto
- Lotta Haralan sai shokkitiedon – kaikki musteni alta aikayksikön
- Kamerat tallensivat – suomalaisjuoksijoiden ilta päättyi suudelmiin
- Nyt se on julkista tietoa: Totuus Wilma Murron tilanteesta selväksi
- Hiihdon maailmantähti katsoi Iivo Niskasen touhua kesällä – nosti kädet pystyyn
- Karu tieto maailmalta: Ella Junnila ui nyt syvissä vesissä
- Venäjältä ikävä paljastus Aleksandr Bolshunovin tilanteesta – tuomio tuli
- Mikä näky – Suvi Minkkisen päivitys loksautti leuat