Suomalainen keihästähti ei mukana Timanttiliigassa – kertoi nyt suoraan mistä oli kyse
Kansainvälinen yleisurheilukausi pääsi käyntiin perjantaina Timanttiliigan kisalla Dohassa. Intian Neeraj Chopra vei voiton 88,67 metrin kaarella.
Tshekki Jakub Vadlejch heitti toiseksi tuloksella 88,63. Grenadalainen maailmanmestari Anderson Peters oli kolmas tuloksella 85,88.
Suomalaisista Oliver Helander ei saanut tulosta kolmella heitollaan. Münchenin EM-kisoista pronssia napannut Lassi Etelätalo ei ollut mukana.
Syy siihen on selvä. Etelätalo välitti nimittäin tunnelmiaan Instagramissa.
– Tämän kevään harjoitusleiri oli Teneriffalla. Siihen kuului heittelyä, paljon muuta treeniä ja vähän turisteilua. Galleriasta ei paljoa treenikuvia löytynyt, mutta pari heittoa sentään ja sitäkin enemmän maisemakuvia, kirjoitti Etelätalo.
Timanttiliigaan miehellä ei kuitenkaan ollut asiaa. Kutsua ei tullut.
– Dohan timanttiliigaan en päässyt mukaan, joten kilpailukausi alkaa vasta toukokuun loppupuolella. Toivottavasti Suomen sää edes siihen mennessä hieman lämpenee, ettei viimeistelyharjoituksia sentään räntäsateessa tarvitse tehdä, pohti keihäsjätti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen