Senni Salminen myönsi järkyttävän totuuden – Mari Ederiltä paljonpuhuva reaktio

Suomalaisen kolmiloikkaajan Senni Salmisen kausi on alkanut vaisusti. Heikkoon tulokseen Paavo Nurmi Gamesissa jäänyt Salminen avautui tilanteestaan Instagramissa. Naisen päivitys sai paljon huomiota urheilumaailmassa. Sitä kommentoi esimerkiksi ex-ampumahiihtäjä Mari Eder.
– Nyt on aika olla rehellinen, kaikille teille, mutta ennen kaikkea itselleni. Eilinen oli minulle murtumispiste, joka katkaisi kamelin selän, alkoi Salmisen avautuminen.
– Olen aidosti nauttinut kilpailemisesta viimeksi kesällä 2021 ja sen jälkeen jokainen kisa on tuntunut eloonjäämistaistelulta. Olen ollut täysin varjo siitä Sennistä, joka pari vuotta sitten nousi suurimman osan teistä tietoisuuteen. Tapahtui paljon kaikkea, niin hyvässä kuin pahassa, eikä pää kestänyt mukana.
– On ollut todella uuvuttavaa esittää, että kaikki on hyvin, kun todellisuudessa olen ollut henkisesti totaalisen loppu ja kaikki usko omaan tekemiseen on kadonnut. Olen äärimmäisen ankara itseäni kohtaan enkä salli itselleni pienintäkään epäonnistumista. Kun mieleen tulvii ennen kilpailua vain negatiivisia ajatuksia ja miettii kaikkea kamalaa mitä saattaa tapahtua, on peli siinä vaiheessa jo pelattu.
Salmisen mukaan asian kohtaaminen on vaikeaa. Hänellä on nyt selvä näkymä tulevasta.
– Kaiken tämän myöntäminen on ollut vaikeaa, mutta ainoa ulospääsy on tilanteen hyväksyminen ja katsominen sitä silmiin. Minulla on ympärilläni upeita ihmisiä, joiden kanssa saan työstää näitä asioita ja vaikkei juuri nyt siltä tunnu, olen edistynyt paljon. Tämä olkoon seuraava askel kohti parempaa huomista. Mielenterveys on kaikista tärkeintä enkä halua enää tinkiä siitä. Tiedän, että tulen saavuttamaan lisää valtavan hienoja juttuja kun kaikki on kunnossa sitä varten.
Salminen ei aio kuitenkaan pitää mitään kilpailutaukoa. Tarkoitus on vain kilpailla uudella asenteella.
– Ja ei huolta, kilpailukausi jatkuu jo tulevana lauantaina, mutta uudenlaisella otteella, armollisuudella ja lempeydellä itseäni kohtaan.
Mari Eder tsemppasi Salmista kommenttiosiossa.
– Oot jo tosi pitkällä kun tunnistat ja tunnustat noi tunteet. Ja vieläkin rohkeampi kun uskallat puhua niistä ääneen. Way to go (niin sitä pitää), kirjoitti Eder.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”