Suomalainen keihäsässä avasi kauden hirmukaarella – ei voinut itsekään käsittää SK:ssa
Keihäänheiton superlupaus Rebecca Nelimarkka yllätti itsensäkin viikonloppuna. Hän paransi aiempaa ennätystään peräti yli kuudella ja puolella metrillä kauden avauskisassaan Parkano Gamesissa.
Uusi ennätys kirjataan 59,98. Kyseessä on 17-vuotiaiden sarjan uusi Suomen ennätys.
Nelimarkan hirmukaari oli melkoinen pommi. Heinäkuussa 17 vuotta täyttävä nuorukainen myönsi itsekin Satakunnan Kansalle, että ei osannut odottaa tällaista.
– Ihan tällaiseen tulokseen en olisi etukäteen uskonut. Olen ollut viime aikoina vähän kipeänä, ja tämä oli ensimmäinen kilpailuni ulkona tällä kaudella. On jopa vähän sanaton olo, hämmästeli Nelimarkka SK:lle.
Nelimarkka teki myös selväksi, että aivan täydellisesti heitto ei vieläkään osunut.
– Nykytilanteeseen tuo oli nappiheitto, mutta ei siinä vielä askel ihan täydellisesti osunut. Uskoisin, että pystyn pidemmällekin kesän aikana heittämään, kun saan harjoitella paremmin ja virittää kroppaani. Suurin tavoitteeni on heinäkuun lopun arvokisoissa, muistutti hän SK:lle.
Tästä Satakunnan Kansan juttu.
LUE MYÖS:
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana

- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma