Wilma Murto vaikeuksissa – näin valmentaja kommentoi
Seiväshypyn EM-kultamitalisti Wilma Murron epätasainen kauden aloitus on saanut jatkoa Firenzen Timanttiliigan kisassa. Nainen taivutti tällä kertaa parhaallan 451.
Tulos riitti kuudenteen sijaan. Firenzen illassa voitti olympiavoittaja Katie Moon tuloksella 471. Jenkkitähti on yksi kesän MM-kisojen suurista suosikeista.
Murto ei kuitenkaan ollut kisan jälkeen maansa myynyt. Hän näki tekemisessä myös hyvää.
– Oikeastaan olen tosi tyytyväinen siihen mitä tein, vaikka tulos ei tyydytä, Murto kommentoi SUL:n tiedotteella.
Murron valmentaja Jarno Koivunen oli paljolti samoilla linjoilla.
– Ihan hyviä hyppyjä vuoden aikaan nähden. Juoksun kulku ja rytmi olivat hyviä, Koivunen arvioi.
Murto meni 441 ensimmäisellä yrityksellään. Hän vaihtoi sen jälkeen jäykemmän seipääseen ja ylitti 451 ensimmäisellään.
– Sen jälkeen Wilma tunnisti, että haluaa 461:een isomman seipään. Hypyistä ensimmäinen oli vähän huono. Toinen oli hyvä, mutta meni läpi. Kolmanteen yritykseen Wilma vaihtoi isomman seipään, mutta siinä ei sitten tullut niin hyvää osumaa, Koivunen avasi SUL:n tiedotteella.
– Tämä oli Wilmalta sikäli positiivinen kisa, että nyt viimeisessä 461:n yrityksessä hän käytti jo seivästä, jolla hän on hypännyt 485. Nyt vaan muutama kisa lisää, niin eiköhän hyppääminen lähde siitä ihan kunnolla eteenpäin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Johannes Kläbo haukuttiin pystyyn – ”Narsistinen apina”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”