Brutaalia – suomalainen keihästähti tajusi hirvittävän totuuden kesken kisan
Suomeen jäi myös lauantaina yksi mitali yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Espoossa. Topias Laine nappasi keihäänheiton hopeaa 79,77 metrin kaarella.
Paljon ei jäänyt jossiteltavaa kullan suhteen. Ukrainan Artur Felfner heitti mestariksi kovalla tuloksella 83,04.
– Hyvä fiilis. Tässä on kamppailtu kylkivaivan kanssa toissa vuoden EM-kisojen jälkeen ja sieltä on pikkuhiljaa kivuttu tuloskuntoon, Laine totesi SUL:n tiedotteella.
– Viime kausi oli tosi vaikea ja tämäkin kausi lähti takkuillen liikkeelle. Nyt ollaan taas sellaisella hyvällä tasolla ja tuntuu, että sain näissä kotikisoissa onnistumisen aikaan. Hopea maistuu nyt aika hyvältä.
– Kroppa tuntui hyvältä tänään. Olisi ollut paukkuja heittää, mutta teknisesti heitto jäi vähän vaiheeseen. Tuntui, että sieltä olisi voinut tulla kahdeksikolla alkava tulos. Olisiko sillä otettu kulta, sitä turha lähteä jossittelemaan. Sen verran kovan tuloksen kilpakumppani heitti.
Janne Läspän alkukausi on ollut vaikea. Nyt iski polvivaiva kesken kisan. Mies heitti 77,19 metrin siivun ja jäi vain neljä senttiä pronssista. Kylkivammasta kärsivä Aleksi Yli-Mannila oli kuudes tuloksella 75,59.
– Neljännen heiton jälkeen, kun lähdin kävelemään pois, oikea polvi oli vähän kipeä ja tuli sitten aika kipeäksi. Teippasin sen niin tiukasti, että pystyin jatkamaan, Läspä totesi SUL:n tiedotteella.
Läspä on olkapäävaivan takia kilpaillut ja heittänyt harjoituksissa harvakseltaan.
– Verkka oli ihan hyvä. Heitin siinä yhden hyvän heiton. Mutta se näkyi raakasti, ettei ole tälle vuodelle heittotaustaa, Läspä tunnusti.
– Odotin, että mahdollisuudet olisi ollut pidemmälle, mutta realistisesti tosi hyvä tulos, kun on niin vähän treeniä ja heittoja alla. Olkapään puolesta tänään olisi taistelu mitalista, näki mies.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”