IL: Ukrainalainen yleisurheilutähti tuli Suomeen – tämä seikka maassamme ällistytti naista

Monet ukrainalaiset yleisurheilijat ovat kilpailleet ja viettäneet aikaa Suomessa sen jälkeen, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Tuohon joukkoon kuuluu myös korkeushyppääjä Julija Tshumatshenko.
Tshumatshenko nähtiin viime viikolla Motonet GP:ssä Joensuussa. Hän voitti kisan tuloksella 185.
28-vuotiaan urheilijan ennätys on 194. Hän ylitti Joensuun kisan jälkeen Ranskassa hienosti kauden parhaansa 192.
Tshumatshenko kommentoi Joensuun kisaansa myös Iltalehden haastattelussa.
– Olen tyytyväinen voittoon, mutta en muuhun. Hypätessä putosin pois alustalta, joten pitää harjoitella tekniikan kanssa, sanoi nainen IL:lle.
Häneltä kysyttiin myös Suomesta yleisellä tasolla. Hän kertoi pitävänsä maasta. Yksi asia saa naisen kuitenkin ällistymään kerta toisensa jälkeen.
– Pidän tästä maasta, sen luonnosta ja ihmisistä. Sää on ollut yllätys minulle jokaisella kerralla täällä. Ulkona voi paistaa aurinko, ja kahden minuutin päästä sataa kaatamalla. Toivoin vaan kovasti, ettei tänään sataisi, myönsi nainen IL:lle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä