Suomalainen naispikajuoksija kääntyi päin kameraa rantakuvassa – fanit villiintyivät: ”Näkee kyllä mitä on treenattu”

Pikajuoksija Milja Thuresonin suosio on kasvanut entisestään sosiaalisessa mediassa viime kuukausina.
Naisella on jo yli 55 000 Instagram-seuraajaa. Pientä hiljaiseloa somen puolella pitänyt Thureson on ilahduttanut viime aikoina useilla kuvilla.
Thureson säväytti julkaisemalla kesäisen otoksen, jossa hän oli SUP-laudan päällä. Uima-asuun pukeutunut pikakiituri oli selkä päin kameraa.
Viime vuonna EM-kisoissa Suomea edustanut Thureson iloitsi kuvatekstin perusteella lomasta. Seuraajat ympäri maailmaa olivat sulaa vahaa kuvan edessä.
– No onhan toi nyt ihan yliluonnollisen täydellinen, kirjoitti yksi.
– Näkee kyllä, mitä on treenattu, sanaili toinen.
Kaikkia pikamatkoja aina ratakierrokseen saakka taitava Thureson kilpaili varsin ahkerasti touko–kesäkuussa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Nyt kävi nolosti – Kaisa Mäkäräinen sekoili Helsingissä
- Täyden katastrofin ainekset – hiihtomaailmasta tippui uutispommi
- SM-liigan ulostulo sai raivon syttymään – ”Suorastaan vi*tuilua”
- Riitta-Liisa Roponen vaikeni välittömästi – ei halunnut puhua tästä asiasta Ylelle
- Stubbia kannattava Ristomatti Hakola laitettiin ojennukseen – uho päättyi alta aikayksikön
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi
- IL:ssä paljastus – Alexander Stubbilta häpeilemätön temppu Rukan kulisseissa
- Kissa pöydälle: Suomalaiskiekkoilija täräytti Viaplaylla rajua tekstiä Jarmo Kekäläisestä
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ilkeät puheet leviävät, maajoukkuehiihtäjä sanoi Ylelle suoran mielipiteensä Riitta-Liisa Roposen paluusta
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- F1-ystävä lausui sydäntäsärkevät sanat Michael Schumacherin tilanteesta
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi