Therese Johaug puheet ällistyttävät – ”Aivan sairasta”

Therese Johaug lopetti oman hiihtouransa viime vuonna. Hän on kuitenkin jatkanut lajin parissa esimerkiksi tv-asiantuntijana.
Johaug iski silmänsä tänä vuonna Norjan mestaruuskilpailuissa loistaneeseen Milla Grosberghaugen Andreasseniin. 17-vuotias superlahjakkuus ällistytti, kun hän oli lähellä ottaa pronssia Norjan mestaruuskisojen sprintissä.
Johaug ylisti nuorten MM-kisoissa palkintopöydän putsannutta Andreassenia NRK:lla. Nuorukainen on nyt myöntänyt Expressenille ällistyneensä Johaugin sanoista.
– Se oli aivan sairasta. Pelkästään se, että hän mainitsi nimeni, oli iso juttu. On todella hauskaa, että hän mainitsee minut ja tuntuu uskovan minuun ja siihen, että kykyni riittävät, hihkui Andreassen Expressenissä.
Andreassen harjoittelee peräti 700 tuntia vuodessa nuoresta iästään huolimatta. Hänelle povataan jo paikkaa ensi kauden maailmancupiin.
– Jos olen tarpeeksi hyvä, toivon että minut valitaan maailmancupin kisaan Norjassa ensi kaudella. Minun on luultavasti onnistuttava melko hyvin ensin Beitostölenin esikisoissa, jos haluan että minut valitaan, pohti Andreassen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Kohuaituri Viivi Lehikoinen astui esiin – lähetti selvän viestin näistä ihmisistä
- Valtava muutos: Ella Junnilalta pysäyttävä paljastus tilanteestaan
- Iivo Niskanen tylytti tätä miestä IS:lle – itse ei lähtisi tähän leikkiin
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa
- Veera-tytär myönsi Ylelle totuuden Teemu Selänteestä
- Paljon ei jää epäselväksi – Reetta Hurske paukutti suoraa faktaa
- Radikaalimpi linja kuin Putinilla – hiihtotähti Veronika Stepanovilta raju ulostulo
- Järkälemäinen fitnessvaikuttaja haastoi pikkumiehen tappeluun – tuli rumaa jälkeä
- Sara Lappalainen riisui kaiken – esitti sitten suoran pyynnön
- Sara Lappalainen riisui kaiken – esitti sitten suoran pyynnön
- Venäjältä kuuluu kummia – Aleksandr Bolshunov veti johtopäätöksensä
- Veera-tytär myönsi Ylelle totuuden Teemu Selänteestä
- Tyly tuomio – Robert Heleniuksen kannalta synkkää tekstiä
- Paljon ei jää epäselväksi – Reetta Hurske paukutti suoraa faktaa
- Conor McGregor jakoi Tony Halmeen hakanneen miehen antaman turpasaunan – ei ollut pysyä housuissaan
- Radikaalimpi linja kuin Putinilla – hiihtotähti Veronika Stepanovilta raju ulostulo
- Viivi Lehikoinen latasi Antero Mertarannalle suorat sanat MTV:llä
- Mitään ei jää epäselväksi: Norjan juoksuhirmu Jakob Ingebrigtsenilta tyly viesti kihlatulleen
- Järkälemäinen fitnessvaikuttaja haastoi pikkumiehen tappeluun – tuli rumaa jälkeä