Wilma Murto paljasti IS:lle – teki merkittävän ostoksen
Seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto on kertonut Ilta-Sanomien haastattelussa elämässään viime aikoina tapahtuneista muutoksista.
Murto vei siis EM-kultaa Münchenissa huikean kisan päätteeksi. Mahtava tahti jatkui talvella, kun nainen nappasi EM-kultaa hallissa.
Murto tahkoo nyt myös elämänsä tiliä. Menestys on merkittävää myös rahallisesti. Murto paljasti Ilta-Sanomille esimerkiksi ostaneensa ensi-asuntonsa.
– Olen laittanut lomia valmiiksi kalenteriin ja varannut reissut valmiiksi, mitä en aikaisemmin ole tehnyt. Muutin myös uuteen omistusasuntoon, eli otin siis velkaa, Murto kertoi Ilta-Sanomille.
Murto on seurustellut jo pitkään Jaakko Linkoheimon kanssa. Tämä asuu Helsingissä, kun taas Murto pitää majaa Turussa.
SE-nainen myönsi Ilta-Sanomille, että parisuhde urheilijan kanssa aiheuttaa omat haasteensa.
– Urheilijan ammatti on outo itse kullekin, niin minulle kuin puolisolle. Olen paljon poissa kotoa, ja urheilu pyörii oman napani ympärillä. Haimme Jaakon kanssa tietyn aikaa paikkojamme suhteessa, mutta löysimme ne kumpikin, Murto sanaili IS:lle.
Tästä Ilta-Sanomien koko juttu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua