Ella Junnila joutui hirvittävään paikkaan ulkomailla – ”Kamalaa”
Suomalaiset yleisurheilijat olivat perjantaina tulessa Chengdun universiadeissa Kiinassa. Saara Keskitalo ylsi naisten pika-aidoissa finaalin kuudenneksi ajalla 13,32. Venla Pulkkanen ja Ella Junnila taas selvittivät tiensä korkeuden finaaliin.
Keskitalo ylsi finaalia parempaan aikaan välierissä. Hän tykitti ennätykseensä 13,17.
– Olihan tämä yläkanttiin, kun tein ennätyksen, pääsin finaalin ja olin sitten kuudes. Hyvä fiilis, Keskitalo kommentoi SUL:n tiedotteella.
23-vuotias Keskitalo on ottanut kivoja kehitysaskelia. Vielä ennen tätä kautta hänen ennätyksensä oli 13,30.
Pulkkanen ja Junnila ylittivät molemmat 184. Se riitti tällä kertaa jatkoon, vaikka karsintaraja jäi saavuttamatta.
— Oli lämmin, mutta kilpailu sujui ihan hyvin. Sain hyviä hyppyjä, Pulkkanen sanoi SUL:n tiedotteella.
Junnila myönsi, että vaikeat olosuhteet aiheuttivat omat ongelmansa. Helle oli kova.
– Oli kyllä aika kamalaa. Yhteensä kentällä oltiin varmaan kaksi tuntia ja aika pahasti meni lämpö reisiin. Siinä minun ryhmässä jouduin melkein tunnin odottelemaan ensimmäistä kisahyppyä, Junnila avautui tiedotteella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Silja Kosonen | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Otto Invenius paljasti ikävän uutisen – ”Jouduin leikkauspöydälle”
- Krista Tervo | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Alisa Vainio | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Wilma Heltelä | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Kalevan kisat 2026: Aikataulu, ohjelma, tv, liput
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- Suomalaislupaus teki kovan ratkaisun – keskeyttää koko kilpailukautensa
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”
- 16-vuotias urheilija teki uskomattoman tempun – rikkoi kaksi Euroopan ennätystä samalla kertaa
- Suvi Minkkinen katosi vuoristoon – tuoreet kuvat paljastavat leirielämän kulissien takaa
- Silva Saarinen teki sen taas – suomalaistähti juhli Yhdysvaltain mestaruutta