Hurjaa kyytiä – hirmuinen suomalaisjuoksu näki päivänvalon
Tampereella järjestettiin tiistaina kauden viimeinen Motonet GP. Voimakas ja pyörivä tuuli aiheutti omat ongelmansa urheilijoille. Se ei kuitenkaan estänyt huipputuloksia.
Naisten 200 metrillä nähtiin huikea suomalaisjuoksu. Peräti kolme pikakiituria rikkoi ennätyksensä radalla.
MM-kisakoneeseen valitut Anniina Kortetmaa (23,22) ja Aino Pulkkinen (23,36) pistivät ennätyksensä uuteen uskoon. Myös kuudenneksi sijoittunut Silja Kempas rikkoi ennätyksensä (23,85).
– Minulla on vahvuutena kaarteesta ulostulo. Olen ehkä oppinut säilyttämään rentouden, silloin juoksu kantaa paremmin loppuun saakka, Kortetmaa kertoi SUL:n tiedotteella.
– On hienoa lähteä MM-kilpailuihin, kun tietää olevansa ennätyskunnossa, Kortetmaa jatkoi.
100 metrin Suomen mestari Lotta Kemppinen oli juoksun viides ajalla 23,83.
Miesten 200 metrin voitti Samuli Samuelsson. Hän otti omansa ajalla 20,74.
– Ihan hyvä sijoitus ja kovia päänahkoja. Tuntui kivalta, kun tuli hyvin loppuun myötäisessä. Alkukiihdytyksessä oli kyllä vastatuulta, Samuelsson kertoi SUL:n tiedotteella.
Suomen mestari Samuel Purola jätti leikin kesken. Pahemmalta vältyttiin ilmeisesti.
– Takareittä kiristää. Ei se onneksi napannut, muttei kestänyt tänään juosta täysillä maaliin asti, Purola kertoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan