Iivo Niskanen järisytti shokkiratkaisullaan – kohuvalmentajalta selvä viesti Ylelle
Suomen hiihdossa on tapahtunut muutoksia viime kauden jälkeen. Hiihtoliiton vaikeudet ovat vaikuttaneet taustalla.
Suomen hiihdon kannalta iso juttu oli Iivo Niskasen päätös jättää väliin maajoukkueen kesän harjoitusleirit.
Hiihtoliiton lajikoordinaattoriksi palkattu Jarmo Riski on kommentoinut hiihdon nykytilaa Ylelle. Hän uskoo, että pian puhaltavat isot muutoksen tuulet.
– Monet huippu-urheilijat ovat jo ehdottaneet, että maailmancupia pitäisi jatkossa kilpailla suksitalleina tai toisenlaisena konseptina kuin nyt. Arvokisat hiihdettäisiin maajoukkueina eli edustettaisiin maata niin kuin tähänkin asti. Veikkaan, että jossain vaiheessa ainakin kokeillaan tällaista systeemiä, Riski sanoi Ylelle.
Riskiltä kysyttiin myös hiihtotähtien ratkaisuista jättää maajoukkue vapaaehtoisesti. Aiemmin Saman on Suomessa tehnyt Krista Pärmäkoski (kaudella 2019–2020).
– Se on ihan fine (ok) tässä murrosvaiheessa. Aika näyttää, kuinka vahvaksi virallinen järjestelmä (Hiihtoliitto) saa valmennusjärjestelmän ja rahoituksen, vai siirrytäänkö enempi tällaiseen yksityiseen toimintaan, mikä on jääkiekon kaltaisessa kovassa ammattiurheilussa arkipäivää, linjasi Riski Ylelle.
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Vuokatin Suomen Cup 2026: Tulokset ja uutiset
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä raju paljastus Ylelle: ”Tuli seinä vastaan”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä raju paljastus Ylelle: ”Tuli seinä vastaan”
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Silja Kosonen hämmästyi saamastaan yllätysbonuksesta – ”Minulla on kyllä huippuja yhteistyökumppaneita”
- NHL:n sisäpiiritoimittaja pohtii – olisiko tässä Patrik Laineen seuraava osoite?