IL: Suomen yleisurheilutähdet järkyttävässä paikassa Budapestin MM-kisoissa

Yleisurheilun MM-kisat käynnistyvät lauantaina Budapestissa. Yksi kisaviikon isoista puheenaiheista on ollut sää.
Budapestissa on nimittäin ollut todella kuumaa. Lämpöä on ollut päivällä reippaasti yli 30 astetta, ja sää on ollut tuuleton. Muutosta ei ole luvassa lähipäivinä.
Forecan meteorologi Ilkka Alanko arvioi Iltalehdelle, että lämpö voi jopa nousta ensi viikolla, jos kuumempi ilma saapuu pelipaikalle Välimereltä.
Iltalehden yleisurheiluasiantuntija Arto Bryggare esitti lehdelle oman arvionsa sään vaikutuksesta eri lajeihin.
– Pikajuoksuun se on superkeli. 800 metrin juoksijat ovat kovilla, 1 500 metrin juoksijat ovat erittäin kovilla ja 3 000 metristä ylöspäin juoksijat ovat helvetin kovilla, täräytti Bryggare Iltalehdelle.
Seiväshyppääjä Juho Alasaari kommentoi myös asiaa. Hänellä on omat lääkkeensä mahdolliseen ahdinkoon.
– Kun on 35 päälle astetta, se on pitkälti kehon jäähdyttelyä esimerkiksi kylmäpussien avulla. Jos ollaan vesiesteen puolella, siellä voi uittaa hattua. Eikä tarvitse niin paljoa lämmitellä, ettei vedä itseään ihan puhki, avasi Alasaari IL:lle.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Pitikö tämäkin kertoa? – Ristomatti Hakolalta härski väite Perttu Hyvärisestä
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia