IL:lle hyytävä arvio Jelena Isinbajevasta ja Putinista – ”Moni suomalainen urheilija…”
Seiväshyppääjä Jelena Isinbajeva on ollut viimeisen kuukauden otsikoissa Venäjällä ja muualla maailmassa.
Isinbajeva on uransa aikana ja sen jälkeen yhdistetty vahvasti Venäjän hallintoon. Hän on sotilasarvoltaan majuri ja edusti urheilijana armeijan urheiluseuraa Moskovan TsSKA:ta.
Isinbajeva kohautti aiemmin tänä kesänä, kun selvisi, että nainen asustaa nykyään Teneriffalla. Hän teki sen paljastuttua Instagram-päivityksen, jossa hän otti etäisyyttä Venäjän politiikkaan.
Aleksanteri-Instituutin johtaja ja Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro on kommentoinut seiväslegendan tapausta Iltalehdelle.
– (Vladimir) Putin on ymmärtänyt, että urheilu liikuttaa kansantuntoja Venäjällä. Jelena on ollut osa tätä. Putin on huomannut hänessä sauman ja voisi kuvitella, että aika moni suomalainen urheilija olisi toiminut ihan samoin, arvioi Kangaspuro Iltalehdelle.
Kangaspuron mukaan Isinbajevan tilanne on hankala, jos hän yrittää tehdä selvän pesäeron Venäjään.
– Hän pyristelee irti Putinin maskotin asemasta. Hänen lausuntonsa ja irtisanomisensa Putinista eivät olleet kauhean radikaaleja – odotan vain sitä, miten hänelle käy Venäjän puolelta. Siellä on hyvinkin maltillisesta ja lievästä kritiikistä ihmisiä vangittu ja joutunut repression kohteeksi. Isinbajeva liikkuu nyt monella tapaa aika hankalan veteen piirretyn viivan kanssa, Kangaspuro sanoi Iltalehdelle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset