Katse kohdistui aivan väärään paikkaan – Reetta Hurskeen kilpakumppani suolasi faninsa
Reetta Hurske nappasi talvella 60 metrin aitojen EM-hallikultaa. Kakkoseksi ylsi Hollannin Nadine Visser ja pronssille Sveitsin Ditaji Kambundji.
Kaikki kolme ovat tehneet kovaa jälkeä myös kesäkaudella. MM-kisoissa kyyti lienee toki varsin kylmää eurooppalaistähdille.
Hurske rikkoi kesällä Annimari Kortteen Suomen ennätyksen. Hurskeen nimissä on nyt SE-aika 12,70.
Visser on ollut vielä kovemmassa lyönnissä. Hän tykitti elokuun alussa kovan ajan 12,65. Se jää toki vielä 0,14 sekuntia naisen kahden vuoden takaisesta ennätyksestä.
21-vuotias Kambundji lienee kolmikosta se kovin lahjakkuus. Hän paineli kesällä uudeksi ennätyksekseen 12,47. Se on Euroopan kauden kärkiaika. Maailmantilastossa aika tuo sijan 11. Hurske on samassa rankingissa 29:s.
Visser on ehtinyt päivitellä myös sosiaalisen median tunnelmiaan. Hän julkaisi yhden kuvan kesän kisasta Instagramissa.
Nainen valmistautuu siinä kisasuoritukseen. Taustalla oleva yleisö keskittyy kuitenkin johonkin aivan muuhun. Kaksi henkilöä tuijottaa puhelimiinsa.
– Kun on valmis näyttämään heille jotain, mutta yleisöä ei kiinnosta, veisteli Visser.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus