Olisitko uskonut? – Mäkilegenda Toni Nieminen paljasti uuden aluevaltauksensa

Mäkihyppylegenda Toni Nieminen on ehtinyt tehdä yhtä sun toista huikean urheilu-uransa jälkeen.
Hänet on nähty esimerkiksi kiinteistönvälittäjänä ja Kalle Palanderin aisaparina Herkät Herrasmiehet -nimisessä valmennusyrityksessä.
Nieminen oli vielä viime vuonna Puuhaparkin puistoisäntänä. Tänä vuonna tuota pestiä hoiti pikajuoksulegenda Markus Pöyhönen.
– Olisimme ilomielin jatkaneet Tonin kanssa. Hän hoiti hommat tosi hyvin, muttei halunnut enää sitoutua koko kesäksi, kertoi Puuhaparin toimitusjohtaja Janne Uotila Ilta-Sanomille.
Nieminen ilmeisesti ehdotti Pöyhöstä tilalleen. Hän ei ollut valmis hoitamaan koko kesää tänä vuonna.
– He ovat hyviä kavereita keskenään, ilmoitti Uotila Pöyhöseen ja Niemiseen viitaten.
Nieminen on nähty aiemmin esimerkiksi raviohjastajana. Nyt hän paljasti Instagramissa tehneensä uuden hevosiin liittyvän aluevaltauksen.
– Kävin eilen työharjoittelussa Järvenpäässä ja jatkossa minua nähdään useamminkin tapahtumissa ajeluttamassa ihmisiä, kertoi Nieminen viikolla.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Täysi stoppi – Elina Lampela päätyi rajuun ratkaisuun
- Ampumahiihtoparille perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla