Suomen MM-tähden Yle-haastattelu loppui lyhyeen – totuus pamahti suoraan lähetykseen, kun kamerat sammuivat

Mette Baas ja Salla Sipponen aloittivat ja päättivät MM-kisaurakkansa sunnuntaiaamuna Budapestissa.
Urheilijat kilpailivat yli 30 asteen helteessä. Baas paineli silti lähes ennätyksensä ratakierroksella. 52,74 ei kuitenkaan riittänyt jatkoon 400 metrillä.
– En ole tyytyväinen, että juoksen tuommoisen ajan. Uskoin, että on mahdollisuus parempaan. Olisi ollut kiva olla siinä kärkiryhmässä taistelemassa.
– Yritin lähteä ensimmäisen 200 metriä rennosti ja kiristää lopussa. Tuntui, että pysyin mukana siinä 200 metrin kohdalla, mutta lopussa ei sitten tapahtunut mitään, kommentoi Baas SUL:n tiedotteella.
Baas oli nopeasti juoksunsa jälkeen Ylen haastattelussa. Se sisälsi vain kaksi kysymystä, joista ensimmäinen koski olosuhteita.
– Kyllä se vähän verottaa. On tosi kuuma, niin on sitten aika väsynyt. Aika huono olo, mutta kyllä se siitä, sanoi Baas Ylelle.
– Yritin tulla rennosti ja kiristää loppua kohden. Tuntui, että kakkosen kohdalla pystyin muuttamaan rytmiä, mutta sitten tuo loppu ei jotenkin kovin hyvin tullut, myönsi Baas juoksustaan.
Haastattelu jäi siis todella pikaiseksi. Ohjaajat käänsivät lähetyksen jo takaisin kenttälajeihin. Taustalta kuului kuitenkin vielä Ylen toimittajan selitys Baasille.
– En pidä sua kauempaa, jos sulla on… kuului lähetykseen.
Toimittaja viittasi luultavasti siihen, että hän ei halunnut pitää Baasia pidempään piinapenkissä kuumissa olosuhteissa.
Sipponen pettyi
Salla Sipponen jäi tulokseen 54,72 kiekon karsinnassa. Hän oli lopulta vasta 30:s.
– Selkä oli kivuton. Se on parasta, Sipponen sanoi SUL:n tiedotteella.
– Aika huono kroppa oli tänään. Huomasin, ettei ole paljon päässyt voimaharjoittelua tekemään. Selän takia on pitänyt ottaa aika varovaisesti. Ei ole semmoinen lyönti tai isku päällä. Ei vaan jalat liiku, Sipponen kuvasi.
– Seuraavaksi Ruotsi-ottelu ja sitten kohti olympialaisia.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Nyt kävi nolosti – Kaisa Mäkäräinen sekoili Helsingissä
- Täyden katastrofin ainekset – hiihtomaailmasta tippui uutispommi
- SM-liigan ulostulo sai raivon syttymään – ”Suorastaan vi*tuilua”
- Riitta-Liisa Roponen vaikeni välittömästi – ei halunnut puhua tästä asiasta Ylelle
- Stubbia kannattava Ristomatti Hakola laitettiin ojennukseen – uho päättyi alta aikayksikön
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi
- IL:ssä paljastus – Alexander Stubbilta häpeilemätön temppu Rukan kulisseissa
- Kissa pöydälle: Suomalaiskiekkoilija täräytti Viaplaylla rajua tekstiä Jarmo Kekäläisestä
- Olivia Dunne suostui rohkeisiin kuviin – riemu repesi: ”Tätä on odotettu”
- Kohta mennään: Kaisa Mäkäräiseltä loistavia uutisia faneilleen
- Kotiin ei kannata mennä – Suomen hiihtotähti veti johtopäätöksensä avovaimon viestin jälkeen
- Ilkeät puheet leviävät, maajoukkuehiihtäjä sanoi Ylelle suoran mielipiteensä Riitta-Liisa Roposen paluusta
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- IS: Toni Niemisen elämässä yllättävä käänne – tällä naisella oli näppinsä pelissä
- Suomalainen yleisurheilunainen säteili tiukassa mekossa – leuat tippuivat lattiaan: ”Voi taivas”
- F1-ystävä lausui sydäntäsärkevät sanat Michael Schumacherin tilanteesta
- Ella Junnila julkaisi videon Wilma Murron kotoa – seivästähti teki nopeasti yhden asian selväksi