Topi Raitaselta ruma MM-floppaus – sitten alkoi sadella rajuja syytöksiä
Topi Raitanen romahti MM-kisojen 3 000 metrin esteissä sijalle 11. Hän jäi vaisuun aikaan 8.30,69.
Kisan jälkeen alkoi luonnollisesti selittely. Omia teorioitaan esitteli esimerkiksi valmentaja Janne Ukonmaanaho.
Hän kertasi Ylen haastattelussa kesän virheitä ja epäonnistumisia. Raitanen väsähti kauden avauskisojen jälkeen. Tuloksellinen romahdus tuli Paavo Nurmi Gamesissa, kun hän jäi aikaan 8.43,46.
Ukonmaanahon mukaan vastaavia romahduksia on nähty myös aiempina vuosina. Nyt urheilija ei kuitenkaan päässyt lepäämään.
– Tänä vuonna emme päässeet normaalisti lepäämään, vaan Topi joutui kilpailemaan siitä kymmenen päivän päästä. Se oli liikaa, Ukonmaanaho avasi Ylelle.
Ukonmaanaho ei lauantaina puhunut Ylelle tarkemmin aiheesta. Hän otti saman asian kuitenkin esille jo heinäkuun lopussa Ylen haastattelussa. SIlloin hän puhui suoraan siitä, että Raitanen laitettiin edustamaan Suomea juhannusviikonloppuna Puolassa käydyissä EM-joukkuekilpailuissa.
– Ongelmaksi tuli se EM-joukkuemestaruuskisa, jonka aikaan olisi pitänyt päästä palautumaan ja harjoittelemaan kohti seuraavaa. Joukkuemestaruuskisa tuli liian tiiviisti ja siitä ei päästy yhteisymmärrykseen, että se jäisi väliin. Emme päässeet muuttamaan ohjelmaa, niin kuin olisimme halunneet, Ukonmaanaho avautui Ylelle tuolloin.
Maajoukkueurheilijoiden ja Suomen Urheiluliiton sopimuksissa sovitaan, että terveenä ollessaan urheilijoiden on tietyissä kilpailussa edustettava Suomea.
Asiantuntija Arto Bryggare ei ollut kovin armollinen MM-floppauksen jälkeen. Hän tylytti avoimesti Ukonmaanahoa muun muassa sen vuoksi, että Raitasen perusharjoittelukauteen tehtiin merkittävä muutos tänä vuonna.
– Kyse on valmennuksen kyvyistä. Jannen pitää mennä peilin eteen: kannattiko tehdä kokeiluja, jotka voivat tuhota pääkisan, Bryggare täräytti Iltalehdelle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Ilona Mononen avautui EM-finaalin jälkeen – ”se tulee vielä”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Suomalaiskävelijä käänsi vaikean kevään voitoksi – EM-radalla uusi ennätys
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”