Viivi Lehikoinen latasi Antero Mertarannalle suorat sanat MTV:llä
Aitajuoksija Viivi Lehikoinen joutui loppukaudesta myrskyn silmään MM-kisojen jälkeen.
Lehikoisen leiri ilmoitti naisen jäävän pois Ruotsi-ottelusta, kun hän pääsi kilpailemaan Timanttiliigaan Kiinaan. Suomen Urheiluliitto oli myöntänyt naiselle luvan olla osallistumatta Ruotsi-otteluun tuon vuoksi.
SUL:n johdosta ehdittiin kuitenkin väläytellä esimerkiksi sanktioiden mahdollisuutta, vaikka SE-nainen oli siis sopinut lähtevänsä Kiinaan.
Lehikoinen puhui asiasta MTV3:n Tulosruudussa Antero Mertarannalle. Nainen korosti osapuolten välisen viestinnän merkitystä.
– Ehkä isoin, mikä tässä tuli esiin, oli se, että kommunikaation pitää olla liiton sisällä ja myös liiton ja urheilijan välillä kunnossa. Minun ja liiton välillä asian piti olla selkeä, mutta sitten se jostain syystä paisui, Lehikoinen avasi MTV:llä.
Lehikoinen myönsi kaipaavansa uudistuksia asiaan liittyen.
– Minusta on tärkeää, että kaikille urheilijoille tuodaan liiton suunnalta se ymmärrys, että nämä ovat sopimuksia ja sopimuksista voidaan neuvotella.
Lehikoinen ylsi MM-kisoissa hienosti välieriin. Kiinan Timanttiliigan kisassa hän romahti vaisulla ajalla kahdeksanneksi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Uutinen Jutta Leerdamin ja Jake Paulin erosta levisi – nyt tuli vastaus
- Järkyttävä käänne: Valmentaja kuvasi 17-vuotiasta tyttöä salaa – saa jatkaa
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Järkyttävä käänne: Valmentaja kuvasi 17-vuotiasta tyttöä salaa – saa jatkaa