Voi ei: Suomen yleisurheilutähdiltä ikävä uutinen

Suomen yleisurheilukausi vetelee viimeisiään. Vielä on kuitenkin vuorossa Ruotsi-ottelu.
Viikonloppuna kilpaillaan Tukholmassa. Kaikki ei ole ikävä kyllä mennyt käsikirjoituksen mukaan.
Suomen joukkueelle on tippunut ikäviä uutisia. Poisjääntejä on tullut lisää myös aivan ottelun alla.
Suomen joukkueesta ovat nyt jääneet sivuun keihäänheittäjä Oliver Helander (korvaaja Lassi Etelätalo) sekä kestävyysjuoksijat Ilona Mononen ja Eemil Helander.
Helanderin poissaolo ei ollut mikään iso yllätys. Hän vihjaili asiasta jo MM-kisojen päätöspäivänä.
– Oliverilla on oma syynsä, käydään se sitten tämän kisan jälkeen läpi. Eilisen kisan jälkeen on tuntemukset olleet kropassa sellaiset, Suomen joukkueenjohtaja Jani Tanskanen sanoi Ylelle.
Tilanne on kuitenkin paperilla yllättävän vahva Suomen kannalta. Suomi on tilastojen perusteella ennakkosuosikki molemmissa otteluissa.
– Maaottelu tulee olemaan tasainen ja tiukka taistelu. Ruotsi on viimeisen 20 vuoden aikana ollut hieman hallitsevampi, mutta nyt jokin muuttumassa, eikä se ole sitä, että ruotsalainen yleisurheilu olisi aiempaa heikompaa, vaan Suomessa on tapahtunut jotakin. Suomesta on tullut parempi ja parempi, Ruotsin maajoukkueen kapteeni Kajsa Bergqvist kommentoi SUL:n tiedotteella.
– Siitä tulee hyvä taistelu ja tiukka taistelu. Toivon onnea molemmille joukkueille, totesi puolestaan Jani Tanskanen.
Yksi Suomen joukkueen tärkeistä nimistä on pikakiituri Samuli Samuelsson, joka kilpailee satasen lisäksi 200 metrillä ja pikaviestissä. Samuelsson povaa jopa SE-aikaa viestissä.
– Meillä on taas, niin kuin joka vuosi, sellainen viestiporukka, että hyvillä vaihdoilla juostaan Suomen ennätys. Valtteri Louko, joka aloittaa, veti viime viikolla oman ennätyksensä 10,38. Minä ja Santeri Örn ollaan kohtalaisen hyvässä kunnossa ja Oskari Lehtonen on aina varma kolmososuuden mies, Samuelsson arvioi SUL:n tiedotteella.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Todellinen syyspommi – Suomen ennätys uusiksi komealla kaarella
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Maria Huntington palasi ”tyttöjen lomalta” – teki kotiin päästyään ison muutoksen elämäänsä
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Therese Johaugin tilanne kuohuttaa – hiihtotähdiltä suoraa tekstiä naisesta
- Annimari Korte löi hanskat tiskiin ennen aikojaan – ”Ihan turvallisuussyistä”
- Tätä ei ole kiva kuulla – Kerttu Niskaselta ikävä paljastus Maastohiihto.comille
- Ylelle shokeeraava väite Suomen hiihdosta – ”Minulle on kerrottu”
- Somesensaatio Olivia Dunne esitteli niukkaa kisa-asuaan – sitten alkoivat syytökset
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Hiihtotähti Frida Karlssonin paljastus järkyttää Norjassa
- Somesensaatio Olivia Dunne esitteli niukkaa kisa-asuaan – sitten alkoivat syytökset
- Se on sitten loppu – suomalaisen yleisurheilutähden ura päättyi melkoisella tavalla
- Antero Mertarannan kuppi meni nurin suorassa lähetyksessä – teki yhden asian selväksi katsojille
- Siinä on nainen rantakunnossa – kauteensa pettynyt suomalainen yleisurheilija lähti lomalle
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Uusi aluevaltaus – Kalle Palander vahvisti itselleen kovan uutisen
- Nyt on herttaista – Viivi Lehikoinen onnitteli hiihtäjärakastaan