Ylelle ladattiin shokkiväite kautensa päättävästä Wilma Murrosta

Timanttiliigan finaalissa Eugenessa kilpailee kaksi suomalaista. He ovat keihäänheittäjä Oliver Helander ja seiväshyppääjä Wilma Murto.
Molemmilla on mahdollisuudet huippusijoituksiin. Siihen uskoo myös Ylen asiantuntija Jaakko Ojaniemi.
Entinen kymmenottelija teki Ylelle selväksi, että Murto voi rikkoa vaikka Suomen ennätyksen (Murron nimissä oleva 485).
– Hän voi ylittää jopa 490, mutta se vaatii sitä, että vire on kohdillaan ja tekniikka toimii. Hän on varmasti saanut valmistautua finaaliin rauhassa, mutta aikaerorasitus voi osaltaan vaikuttaa tulostasoon, Ojaniemi arvioi.
Ojaniemi teki kuitenkin selväksi, että ennakkosuosikkia hän ei Murrosta saa. Maailmanmestari Nina Kennedy on ollut kovassa iskussa myös MM-kisojen jälkeen.
– Hän on ollut todella vahvassa vireessä, ja hän vaikuttaa saaneen lisää itseluottamusta MM-kisoista. Pidän häntä finaalin ennakkosuosikkina, kehui Ojaniemi Ylelle.
Ojaniemi arvioi, että myös Helanderilla on hyvät mahdollisuudet. Intian Neeraj Chopra ja Tshekin Jakub Vadlejch lienevät paperilla kovimmat tekijät myös Eugenessa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Suomalainen hiihtopari upeissa yhteiskuvissa – ”Rakkauden radalla”
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta
- Lauri Markkanen ja hiihtomies kohtasivat – Iivo Niskaselle lähti selvä viesti
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Nyt se elämä muuttuu: Mari Eder paljasti miehensä kanssa ilouutisen – onnitteluita sateli
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Näitä kuvia kelpaa katsella – Kristiina Mäkelä upeissa uintikuvissa
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Perheenlisäystä – Wilma Murtoakin kovemmalta seiväsnaiselta iso uutinen
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Kaisa Mäkäräiseltä huikeita uutisia – fanit hihkuivat riemusta