Nyt sai riittää – Annimari Korte antoi palaa oikein kunnolla
Pika-aituri Annimari Korte on ollut kesällä otsikossa tekemänsä rikosilmoituksen vuoksi.
Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi, että Korte teki rikosilmoituksen miehestä, joka on kommentoinut sosiaalisessa mediassa esimerkiksi hänen suorituksiaan. Poliisi ei epäillyt esiselvityksen perusteella rikosta.
Ilta-Sanomat paljasti tällä viikolla, että Kortteen asiamies pyysi poliisia vielä arvioimaan asian uudestaan esimerkiksi ”pahoinpitelyn, vainoamisen ja vammantuottamuksen tunnusmerkistöjen valossa”.
Korte on nyt itse kirjoittanut pitkän Instagram-päivityksen kiusaamiseen liittyen.
– Ilkeä somekommentointi ja muiden pilkkaaminen ei eroa millään tavalla koulukiusaamisesta, paitsi että kiusaajat ovat aikuisia. Sen ei pitäisi olla hyväksyttävää koskaan. He jotka liittyvät mukaan, tykkäävät tai jakavat näitä muiden kiusaamisia, ovat itse myös kiusaajia. He jotka kommentoivat ilkeästi tai pilkkaavat muita, näyttävät esimerkkiä myös lapsille ja nuorille, että kiusaaminen on hyväksyttävää.
– He ovat niitä jotka pahentavat niin aikuisten kuin lasten ja nuorten henkistä hyvinvointia. Kiusaaminen voi aiheuttaa elinikäiset traumat, tapahtui se missä iässä tahansa. Kiusaaminen ei koskaan ole uhrin vika, kirjoitti Korte.
– Seuraavan kerran kun mietit kirjoittavasi ilkeän tai pilkkaavan kommentin, mieti, onko tämä se esimerkki mitä haluat vaikka lapsillesi näyttää? Haluatko heidän joutuvan kokemaan tuollaista, koska näytät esimerkilläsi sen olevan hyväksyttävää? Miten koulukiusaamista voidaan vähentää, jos aikuisetkaan eivät pysty lopettamaan kiusaamista?
Korte kirjoitti sitten tarkemmin omasta kokemuksestaan. Hän ei pitänyt poliisin ratkaisusta.
– Jotta voisin edistää kiusaamisen kitkemistä, pyysin poliisia arvioimaan onko ok vuosia pilkata, nimittää julkisesti huijariksi ja syyttää jatkuvasti perättömästi valehtelusta. Poliisin mukaan tämä on ok. Mutta vain jos kyseessä on urheilija/julkisuuden henkilö. Julkisuuden henkilön kohdalla tämä ei ole kunnianloukkaus, muun henkilön kohdalla on. Ainakin itse koen, että huijariksi nimittäminen ja valehtelusta jatkuvasti syyttäminen on somekiusaamista jota ei julkisuuden henkilönkään pitäisi sietää.
– On käsittämätöntä, että julkisuuden henkilöiden kiusaaminen on täysin sallittua muutenkin. Se, että on julkisuudessa, ei tee henkilöstä yhtään immuunimpaa henkiselle pahoinvoinnille tai traumoille, joita kiusaaminen aiheuttaa. ”Pitää sietää kritiikkiä” ei tähän päde. Kiusaaminen/pilkkaaminen/nimittely ja kritiikki ovat täysin eri asioita.
– Poliisi sanoo: ”Kiusaamista sosiaalisessa mediassa ei pidä vähätellä.” Mutta myös ”se on sallittua”.
Surullista on ettei kiusaamista voida saada kitkettyä, kun se on sallittua. Meillä on Suomessa asiat niin hyvin, että kiusaaminen tuntuu pieneltä. Mutta aina voimme yrittää poistaa edes vähän pahuutta tästä maailmasta
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Hiihtomaailman bilehile villiintyi taas – julkaisi upeita rantakuvia
- Kaisa Mäkäräinen vastasi huutoon – ottaa vastaan ison uuden haasteen
- Kerttu Niskasen entinen koti vietiin hetkissä käsistä
- Nyrkkeilylegenda ja potkunyrkkeilijä ottivat yhteen – kaikki oli ohi 14 sekunnissa
- Nooralotta Neziri katsoi totuutta silmiin – ”Niin surullista”
- Mykistävää ylivoimaa maailmalla – suomalainen keihäsässä heitti ennätyksensä
- Nyt sai riittää – Yle: Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä
- Totuus Wilma Murrosta selvisi – nyt puhui tämä mies
- Jasmi Joensuu yllätti faninsa – poseerasi harvinaisessa rantakuvassa lomallaan
- Maailmanmestari Jutta Leerdamin rakas avautui petipuuhista
- Suru-uutinen – Legendaarinen suomalainen hiihtäjä on kuollut
- Se oli siinä: Hiihtotähti Anne Kyllöselle riitti
- Uutispommi jysähti – Reetta Hurskeelle ladattiin suora viesti Ylellä
- Sieltä se tuli: Sinetöikö tämä päivitys Krista Pärmäkosken uran kohtalon?
- Totuus Wilma Murrosta selvisi – nyt puhui tämä mies
- Maailmanmestari Jutta Leerdamin rakas avautui petipuuhista
- Jasmi Joensuu yllätti faninsa – poseerasi harvinaisessa rantakuvassa lomallaan
- Annimari Kortteelta saatiin ikävä viesti Lotta Haralan hirmujuoksun jälkeen
- Nyt sai riittää – Yle: Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä
- Suomalaisen keihästähden uho loppui kuin seinään – ”Täysi katastrofi”