Paljastus: Rakkaus syttyi – yleisurheilutähdet löysivät toisensa
Norjan Narve Gilje Nordås teki kesällä huikean nousun keskipitkien juoksumatkojen eliittiin. Sesongin kruunasi MM-pronssi Budapestin 1 500 metrin kisassa.
25-vuotias Gilje Nordåsia valmentaa omat poikansa aiemmin huipulle luotsannut Gjert Ingebrigtsen.
Gilje Nordås on nyt ollut jälleen iloisissa otsikoissa vuonomaassa. Tällä kertaa on kuultu positiivisia uutisia miehen rakkausrintamalta.
Gilje Nordås kertoi Stavanger Aftenblad -lehdelle pitävänsä yhtä toisen yleisurheilijan Oda Andersen Lundebyn kanssa. Pariskunta tutustui esimerkiksi Chess.com-palvelussa ja Strava-sovelluksessa. Lopulta he päättivät lähteä yhdessä juoksulenkille.
– Se (suhde) rakentui itsellään. Aluksi kyse oli ystävyydestä, mutta 2–3 kuukautta sitten huomasimme, että oli jotain muutakin. Lopulta ei ollut sellaista sovellusta, jossa emme olisi puhuneet. Ei minulla ole koskaan ollut Tinderiä. Vanhanaikainen tyyli sopii paremmin, sanaili juoksutähti lehdelle.
Gilje Nordås ilmaisi puolestaan VG-lehdelle olevansa tyytyväinen siihen, että hänen rakkaansa noudattaa samanlaista elämäntapaa ja samanlaisia rutiineja kuin hän.
LUE MYÖS:
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät